keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Satunnaisuuden asettaminen taustaksi

Kirjoitin aikanani siitä miten evoluutiota voidaan lähestyä poikkeamisena Hardyn-Weinbergin tasapainotilasta. Tämänlainen lähestymistapa voi olla arkiajattelussa vierasta. Siinä kun mietitään asioita sen kautta mitä ne ovat eikä sitä kautta mitä ne eivät ole. ;

Toisaalta arkiajattelussa suositaan usein sitä, että perustalle ajatellaan se, että oma ilmiö on tosi ja sitä siten vahvistetaan todisteilla. Tämän tiedostaminen näkyy erityisen vahvasti siinä mielikuvassa jossa maailmankuva luo malleja ja sävyttää todisteet tämän mukaiseksi.
1: Joskus se voi olla häiritsevää. Esimerkiksi Jeesukseen liittyvissä pyhäinjäännöksissä joutuu usein siihen tilanteeseen että uskovainen selittää että hän pitää jotain reliikkiä aitona koska hän uskoo Jeesukseen. Mikä ei ole järkevää. Sillä jos reliikki on tosi, se on evidenssiä Jeesuksesta, ei niin että jos Jeesus on tosi niin se on evidenssiä tälle reliikille. Tämän huomaa jos miettii sitä että Hitler on varmasti melko kyseenalaistamattomasti historiallinen hahmo, mutta silti Hitlerin päiväkirjojen autenttisuutta ei perustella ja todisteta sillä että Herr Hitler oli olemassaoleva henkilö. Ne ovat väärennöksiä ihan omillaan.

Toki tästä toisena ääripäänä on P -arvo, jonka koko perusidea on siinä että taustalla on nollahypoteesi siitä että yhteyttä ei ole. Sitten katsotaan kuinka todennäköisesti puhtaasti valikoimaton sattuma tuottaisi sen esillä olevan data-aineiston. Tätä kautta "nollahypoteesi" tavallaan "falsifioidaan". (Sanan hyvin löyhässä merkityksessä, lähes metaforanomaisesta falsifioinnista on kyse.) P-arvo on tieteenteossa hyvin tärkeä konsepti. (Mutta silti sen kohdalla voidaan sanoa että se on hyvä renki mutta huono isäntä.)

On kuitenkin aina hyvä muistaa, että jos jokin ilmiö on voimakkuudeltaan tasainen ja sen tapahtumat ovat toisistaan riippumattomia, ne noudattavat todennäköisesti Poisson -jakaumaa. Vasta tästä jakaumasta poikkeaminen antaa syitä ajatella että ilmiön voimakkuus ei ole tasainen eivätkä tapahtumat ole toisistaan riippumattomia. ; Koska jos näin ei tee, käy helposti niin että sitä kiinnittää huomiota liian lyhyen jänteen muutoksiin vaikka rikostilastoissa ja sitten sitä kiinnittää huomiota vain niihin jotka vastaavat omia uskomuksia.
1: Esimerkiksi : näkee vain rikoksen kasvut ja unohtaa ne vuodet jolloin rikollisuus on pienempiä, ja tästä syntyy helpostikin vaikutelma siitä että rikollisuus olisi pitkässä aikajänteessä kasvussa. Tai lyhyessä jänteessä johtuisi jostain joka on tapahtunut edellisenä vuonna ja jota itse pitää merkittävänä. Jotka ovat vähän samanlaista ajattelua kuin niillä reliikkien ystävillä. Mutta sitä ei ajatella samanlaisena koska aihe ei ole teologinen vaan yhteiskuntatieteellinen.

3 kommenttia:

  1. Jeesukseen liittyviä pyhäinjäännöksiä tai sellaisena nykyään kohdeltavia ei taida olla enää kuin Torinon käärinliina. Eikä roomalaiskatolinen kirkko varsinaisesti edes esitä sen olevan aito.

    Vuosisatoja sitten oli kyllä liikkeellä muutaman ristin verran "aitoja" Jeesuksen ristin palasia. Mutta sellaisiin eivät taida edes katoliset nykyään uskoa.

    VastaaPoista
  2. Joo, mutta yksilöt eivät seuraa näitä. Esimerkiksi "Metro" -lehdessä puhutaan puolustavasti Torinon käärinliinaakin selvemmin hoax -luonteiseen tekeleeseen, ns. Pontius Pilatuksen kirjeeseen.

    Toki tälläinen kirje löytyy Vatikaanin kirjastosta. Mutta sitä ei pidetä autenttisena. Pilatukselta kun on säilynyt muitakin kirjeitä jotka ovat autenttisia. Mutta tämä missä käsittelee Jeesuksen oikeudenkäyntiä on hieman hienostuneempi skaala niitä ristin säleitä joista saisi koostettua hitonmoisen kokoisen ristin..

    Yksilöt voivat luottaa reliikkeihin kovastikin, jos ovat siihen suuntaan kallellaan. Katolisten parista löytyy. Kalvinistit tuhahtelevat tälläisille. Se heille ansioksi. (Poikkeus joka vahvistaa säännön!)

    VastaaPoista
  3. Yksilöissä on siis loiskiehuntaa.

    VastaaPoista

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!