Euthyfronin dilemma on perinteinen tapa käsitellä Jumalan ja hyvyyden suhdetta. Siitä saadaan kuitenkin vedettyä melko erikoinen twisti kohti kaikkivoipuuskysymyksiä.
Perinteisesti se on esitetty muodosa "Päättävätkö jumalat, mikä on hyvää, koska se on hyvää, vai onko hyvää siksi että jumalat päättävät niin?" Ja jos ensiksi mainittu mielipide on oikein, se osoittaa, että hyvä on riippumaton jumalista. Jos jälkimmäinen pitää paikkaansa, on hyvän käsite teennäinen, jumalat vain sanovat mitä jumalat vain sanovat.
Mutta tästä seuraa kaikkivoipuuskysymys;
1: Jos ajattelemme perinteistä God Command Theorya, jonka mukaan Jumalan käsky on se mikä määrittää hyvyyden. Tällöin Jumala ei voi olla kaikkivoipa koska hän ei voi tehdä ihmiskunnalle käskyä joka olisi epäeettinen. Jumala olisi kyvytön antamaan käskyä joka olisi sisällöltään epäeettinen. Toki Jumala voisi käskeä meitä uskomaan darwiniin ja syömään lapsia, mutta tämä muuttaisi nämä asiat hyvyydeksi. Koska Jumala sanoo mitä Jumala sanoo.
2: Jos taas moraali on jokin itsenäinen moraalilaki jota Jumala enemmänkin kanavoi meille, niin silloin olisi olemassa jotain jolle Jumalan toimet olisivat alisteisia. Ja joka olisi olemassa Jumalan ulkopuolella ja tämän yläpuolella. Toisin sanoen jos Jumala voisi olla paha, häntä arvioitaisiin jollain moraalilailla jolla olisi valta Jumalan yli.
Molemmat yhdessä vihjaavat siihen suuntaan että kaikkivoipuus ei ole Jumalan ominaisuus, olipa tilanne miten tahansa. Tämä ei toki kumoa teismiä. Mutta se on haaste kaikille teistisille malleille joissa toteutuu sekä se, että (1) moraalisutta on olemassa, että se että (2) Jumala on kaikkivoipa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!