Törmäsin ajatukseen jonka mukaan eksistentialismi on hyvin tärkeää koska sen avulla voidaan ymmärtää, että perimmiltään kaikki uskonnot, erityisesti länsimaisille tärkeästi kristinusko, ja tiede pyrkivät samaan. Eli siihen että ihmisen päätys olla olemassa muutetaan ikuiseksi.
Näkemystä voi toki puolustaa sitä kautta että eksistentialistit, tässä kohden erityisesti sekä Heidegger että Camus, ovat todellakin käteviä teitä nostaa esiin teemoja siitä että ihmisen päätös olla elossa tai olla tekemättä itsemurhaa ovat ehdottoman oleellisia.
Näkemystä voidaan puolustaa sillä, että teknologia todella näyttää tekevän todeksi asioita joita uskonnoissa on pidetty tärkeänä ja luvattu uskoville. Tiede on tässä mielessä menestyksekäs työkalu siihen että ihminen yrittää muuttua eternaaliseksi olennoksi. Tässä mielessä erityisesti transhumanismi ja siihen liittyvä mind uploading ovat selvästi yrityksiä eternalisoida itsensä.
Toisaalta kuitenkin tiede on lähinnä työkalu. Voidaan nähdä että jos vaikka itsemurhaaja vääntää itselleen hirttoköyden, hän käyttää länsimaisen teknologian tuotosta (köysi) johon vääntää kulttuurisen komposition (hirttosolmu). Tieteen tarkoitus ei siis oikeasti ole mikään olemassaolon eternalisointi. Mutta elossaolevat ihmiset haluavat aika usein käyttää sitä siihen.
Syynä on osittain se, että aiheeseen liittyy survivor bias ; Jos otamme esimerkiksi televisiosarjan Tohtori Housen heiton siitä että "living in misery sucks marginally less than dying in it", se on lähinnä selitys sille miksi hän ei ole jo nyt tehnyt itsemurhaa. Koska jos hän uskoisi päinvastaiseen hän olisi jo kuollut. Luultavasti samoista syistä monille eksistentialisteille on vaikeaa ymmärtää että tieteenteon väistämätön ja perimmäinen ja kategorisesti pätevä tarkoitus ei ole eternalisoida ihmistä. He ovat elossa ja eksistentialistille on tärkeää olla hyvin perillä itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!