Puolisollani ja minulla on hyvin erilainen muisti. Minun työmuistini on huono. Käsittämättömän huono. Turvaudun usein kirjoitettuun muistiin. Käyn kaupassa kauppalistojen kanssa. Pitkäaikaismuistini on parempi. Silti iso osa arjestani menee siihen että tiedän mistä löydän tarvitsemani tiedot, jotka sitten sisältävät kaiken sen mitä en voi muistaa. Joka on paljon. Puolisoni vaan ... muistaa asiat. Ilman apua.
Jossain mielessä filosofisesti meidän muistissamme ei ole mitään oleellista eroa. Voidaan ajatella että muistilaput ja kirjasto jonka on "laputtanut" erilaisilla väliin pykätyillä lappusilla ovat minulle laajennettua fenotyyppiä (extended phenotype). Mielen kohdalla tosin varmaan puhutaan ennemmin laajennetusta mielestä (extended mind). Molemmat ovat muistia. Yksilö on laajempi kuin voisi luulla. (Ja muistilappujen kohdalla jopa intersubjektiivinen. Kenties kirja on tässä mielessä kulttuurille ja älyllisyydelle jopa mieluisampaa muistia kuin aivoissa oleva.)
Tämä blogikin syntyy usein siten että tiedän mistä hakea ja tarkistaa. Käyn läpi omia lappusiani. Kuitenkin fenomenologisesti ero on suunnaton. Minusta tuntuu että "en muista", ja tämä harmittaa perfektionistista sielua ja loukkaa egoistista kaikkivoipaisuusharhaani.
Ja kenties tällä on yhteyksiä suurempiinkin asioihin. (Tosin on epäselvää voiko mikään, edes sinun äitisi, olla suurempaa kuin minun egoni.)
Kun modernia teknologiaa moititaan, korostetaan usein sitä että ihmisten muisti huononee. Tämä onkin varmasti totta. Ennen Raamatun ulkoa osanneita on arvostettu. Koraanin ulkoaopettelu on saavutus. Tietoa päntättiin koska sitä oli vaikeaa hakea. Se minimoi tietotyöhön vaaditun ajan ja vaivan. Internetissä hakeminen on helppoa. Sen sijaan tiedon takaisinlöytäminen ja sen laaduntarkistus on muuttunut tärkeämmäksi kuin asioiden ulkoamuistaminen.
Tässä mielessä kun puhutaan "rapistumisesta", vaikkapa Nicholas Carrin tapaan, voikin kysymys olla siitä että asiaa lähestytään väärästä näkökulmasta. Kenties ulkomuisti ei ole niin relevanttia sen kanssa olemmeko kykeneväisiä ties mihin älyllisiin suorituksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!