tiistai 10. toukokuuta 2016

Tästä seuraa?

Logiikka on siitä erikoinen asia, että sitä voidaan testata antamalla epäintuitiivisia tehtäviä. Koska johtopäätös ei ole se mitä tosimaailma ja tottumus kertovat, vaan se mitä seuraa annetuista premisseistä, on loogikon pakko ohittaa tunteet.

Joskus tästä voi tulla kuitenkin takapakkiakin. Jos ihmisille antaa monia logiikkatehtäviä, he saavat logiikkamoodin päälle. Ja silloin heitä voi hämmentää. Esimerkiksi seuraavalla tehtävällä;

P1: Kalat osaavat uida.
P2: Minä osaan uida.
J: Minä olen _______.

Jos tehtävä on muiden seassa vaikka aikarajoituksella, ihminen vastaa helposti että "Minä olen siis kala". Koska premissit ovat tosimaailmassa todet, siitä pitäisi siis seurata että olen kala. Toki tämä olo voi syntyä ilman stressiäkin, ihan siksi että ihmiset eivät ole kovin tottuneita loogiseen ajatteluun. Tai ajatteluun logiikan säännöillä. (Se mitä arkikielessä puhutaan loogisena on enemmänkin "uskottavaa" ja "järkevän tuntuista".)

Jos kysymykseen jumittuu, syntyy joillekuille helposti olo siitä että logiikkatehtävässä on jotain väärin mutta ei osaa sanoa mitä. Eli on tunne siitä että jos premissit ovat tuollaiset niin siitä seuraa tuo johtopäätös logiikan joskaan ei tosiasian perusteella. Heille tämä voi näyttäytyä ajatuksena että logiikka on rikki. Oikeasti rikki on vain se ajatus että voi olla vaikeaa nähdä että vastaus on "minä olen uimataidoltani kalojen kaltainen". (Tai vastaavat muunnelmat.) Logiikka on sitä mihin logiikan säännöt rajaavat ilman lisätulkintoja ja lisäyksiä. Ei sitä mitä lähtökohdista tulee intuitiivisesti mieleen. Ja tämä on se joka tekee logiikasta vaikean sekä silloin kun vastaukset ovat epäintuitiivisia että silloin kun premisseistä tekee mieli vetää omituisia vastauksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!