Viime aikoina erilaiset taidealgoritmit ovat saaneet suosiota. Teknologia on kehittynyt. Ne ovat vielä hieman gimmickinomaisia. Mutta ne tekevät varsin mielenkiintoisia asioita. Tietokoneohjelmien hahmontunnistus toimii merkittävän hyvin. Ja tämä on mielenkiintoista. Ennen kuvienkäsittelyn efektit, kuten maalauksennäköiseksi renderointi, oli parasta mitä voitiin tehdä. Tässä tekstuuria modifioitiin hyvin karkeasti. Tämä taso on selvästi menneisyyttä. Aihe on saanut uusia kierroksia.
Itselleni hyvin vakuuttava on Ostagram. Siinä ideana on se, että siinä ei ole Googlen DeepDreamin tyylistä vakiintunutta hahmontunnistusta. Vaan se hakee kahdesta kuvasta sille tyypillisen hahmonmuodostuksen. Ja yhdistää nämä. Lopputulokset ovat minusta varsin vakuuttavia ja taiteellisia.
Tässä suhteessa olenkin siinä mielessä huvittunut että Ostagram toi mieleeni maalauksia joita monet oikeat ihmistaiteilijat tekevät. Jos joku läimäisisi esiini Ostagram -kuvia ja kysyttäisiin näyttääkö se tietokoneohjelman vai ihmisen tuotokselta, vastaisin että se on ihmisen tuotantoa. Tämä tilanne on jokseenkin inhottava jos on vaikka ideologisista syistä sitä mieltä että taide on jotain joka on henkistä ja vaatii ei-naturalistisen komponentin. Että taide on jotain johon kylmä kone ei mitenkään koskaan ikinä taivu.
Intelligent Design -debatissa onkin tähän verrattavat kuhmut tullut jo käydyksi. ID -liikkeen eräs perusidea oli että biologisissa kohteissa olisi CSI -informaatiota jota luonnolliset prosessit eivät voisi tuottaa. Ja jos jokin kohde sitten näytti tuottavan designiä, se johtui siitä että algoritmit tekevät mitä ne ohjelmoidaan tekemään ja koodari salakuljettaa informaatiota algoritmiin. Odotankin milloin taideihmiset alkavat arvostamaan William Dembskiä, tuota informaatiotieteen Paris Hiltonia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!