Päätelmiin hyppimisestä

Kerroin että uskoisin asiaan Y vaikka ehdolla X. Otetaan nyt esimerkiksi että kyseessä olisi se, että uskoisin Jeesukseen kunhan hän tulisi luokseni ja sitten tulisi uudestaan. Ihan siksi että uskon kaikkiin joiden kanssa olen harrastanut seksiä. Tai ainakin uskon heidän olemassaoloonsa. Koska henkilö nimeltä Martti Muukkonen ei ollut harrastanut seksiä kanssani hän päätteli että omalla logiikallani häntä ei olisi olemassa.

Tästä saadaan päätelmä
P1: A→B
P2: -A
J: -B
On selvä että päätelmä on non sequitur. Se, että A:sta seuraa B ei seuraa se, että B:n olemassaolo tarkoittaisi A:ta. Päätelmässä on implikaatio. ("Jos...niin".) Se on on totuusarvoltaan tosi, kun sen etujäsen on totuusarvoltaan epätosi tai takajäsen tosi. Sama voidaan ilmaista myös niin, että implikaatio on epätosi ainoastaan siinä tilanteessa, että sen etujäsen on tosi samalla kun sen takajäsen on epätosi. Muukkonen kuitenkin käytti heittoani kuin se olisi ekvivalenssi, kaksisuuntainen nuoli. ("Jos ja vain jos...niin".) Ekvivalenssi on tosi vain silloin, kun lauseet ovat joko molemmat tosia tai molemmat epätosia.

Tämä virhepäätelmä on toki hyvin yleinen. Se esiintyy esimerkiksi aina kun esitetään ajatus jossa esitetään että uskonto antaa käskyjä vaikka etiikkaan. ("Jos Jumala...niin".) Ja sitten jos teismistä luovutaan niin se tarkoittaisi että luovutaan kaikista niistä asioista joihin teologiassa sitten otetaan kantaa. Valitettavasti tämä päätelmä on kokolailla omituinen. Se, että Jumalan olemassaolo edes tarkoittaa mitään on sekin keskustelun alla. Mutta tämä logiikan käsittely näyttää että vaikka rakennettaisiin ehtolausteita joissa "Jumalan olemassaolo tarkoittaa X") niin Jumalan olemassaolon hylkääminen ei tarkoita X:stä luopumista.

Mutta tätäkin voi olla vaikeaa opettaa Muukkoselle. Jonka mielestä uskonto tarjoaa arvopohjan ja arvopankin ja jos luopuu uskonnosta on moraaliasioissa väistämättä vapaamatkustaja...