Hipsteripiireissä tipattoman tammikuun on jostain syystä korvannut lihaton tammikuu. Tähän on liittynyt someilmiö #vegaanihaaste. Se kävi voimilleni jo toisena päivänä. Uuden vuoden aluksi riisuin normaalista ruokavaliostani kaiken missä on lihaa edes jonain elementtinä. Ruuastani jäi jäljelle vain musta kahvi. Jo toisena päivänä tammikuuta sorruin syömään aamiaismuroja joiden seassa oli jauhelihaa.
Tämänlainen suhtautuminen haasteisiin on itselleni tyypillinen. Eli vittuileva tai jokseenkin vittuileva. Tämä varmasti liittyy siihen että idealistit ja maailmanparantajat ovat monien mielestä todellisuudesta vieraantuvia, ärsyttäviä tai päsmäreitä. (Tästä aiheesta itse asiassa on aivan hyvä blogaus "Parva Naturalia" -blogissa. Joten en kirjoita tästä tähän. Vaikka ihmisten ärsyttävyys ja siitä kitiseminen ovatkin itselleni mielekästä filosofiointia joka tarjoaa pörröisen tunteen sisääni.)
Se on muutakin kuin "läskiksivetäminen". (Tai tässä tapauskessa läskin vetäminen.) Haaste oli siitä ongelmallinen että se omalla kohdallani demonstroi nimenomaan sitä miten moneen asiaan ei oikeastaan edes voi hypätä kelkkaan tyhjiltään. En kyennyt noudattamaan haastetta, mutta jo sen suorittamisen ajatteleminen demonstroi sitä miten paljon kaikessa on lihaa. Kun tekee voileivän, siinäkin on helposti juustoa tai makkaraa. Aamiaismuroihin ei välttämättä terve sekoita jauhelihaa. Mutta hunajakin jostain syystä lasketaan "eläinperäiseksi" näissä haasteissa.
Ruuassa perinteisesti juuri se eläinperäinen asia on määritelty siksi itse ruuaksi. Sitä syödään jauhelihaa vaikka siinä olisi itse asiassa valtaosa kaloreista perunamuusista tai makaronista. Karkeasti ottaen liha tai kala tai vastaava määrittää ruuan. (Poikkeuksiakin on ; Makaronilaatikko koostuu myös lihasta.) En edes tietäisi miten käsitellä syöminen niin että sen kanssa pärjäisi kokonaisen kuukauden.
Haaste toimiikin hyvin niille jotka ovat jo tälläisessä elämäntavassa mukana. Haaste toimineekin vegaanien itsekorostuksena enemmän kuin muiden tunnelmien virittäjänä. Ihan sen takia että veganismi on vaikeaa jos siitä ei mitään tiedä. Huomasin että kasvisruokavaliossa minua vaivaa aivan suoraan Dunning-Kruger -efekti. Tiedän niin vähän että en edes tiedä miten pihalla olen. En kykenisi olemaan kasvissyöjä edes yrittämällä. Paitsi jos riisitautiin sairastuminen otettaisiin joksikin syväksi tavoitteeksi. Minun taustaosaamisella sitä varmasti onnistuisi olemaan kasvissyöjä joka sairastuu keripukkiin. (Joka on itse asiassa tiettävästi aivan mahdollista.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!