Carl Barksin "Atlantiksen arvoitus" käsittelee yllättävissä määrin rahan arvoa. Tarina alkaa kun Roope karhuaa velkojaan. Tässä yhteydessä hän kuittaa velan rahalla joka on menettänyt arvonsa.
Ruritanialainen lantti on arvoton koska maatakaan ei enää ole. Akun veljenpojat huomaavat, että lantilla on kuitenkin toisenlaista arvoa. Se ei kelpaa vaihdon välineeksi, mutta sen sijaan siitä on tullut vaihdon kohde. Harvinaisena keräilyrahana.
Lopputarinassa Roope Ankka tekee vuoden 1916 viitosesta maailman harvinaisimman rahan. Hän on valmis maksamaan kympin jokaisesta tämänlaisesta kolikosta. Hän tuhoaa kaikki paitsi yhden. (Ainakin melkein. Ne viskataan mereen ja ne päätyvät Atlantikseen.) Näin tämän yhden kolikon keräilyarvo on valtava vain koska se on harvinainen. Roope Ankka ei tietenkään muuta vitosen vaihtoarvoa sinänsä. Hän vaihtaa niitä. Hän on valmis uhraamaan paljon vaihdantarahaa siihen että hän saa keräilyarvoa.
Huvittavuutta tarinaan lisää loppukäänne jossa Roope Sedän kolikko on itse asiassa niin arvokas että vain hänellä itsellään olisi varaa ostaa se. Toisin sanoen hän ei kykene saamaan tälle kolikolle realisoitua arvoa. Eli muuttamaan tätä keräilyarvoa normaaliksi rahan arvoksi. Silti kolikko on, tavallaan, äärimmäisen arvokas.
Rahalle voidaan toki nähdä jopa tätä enemmän arvoa. Ennen rahan arvo oli sidottu metalleihin joita kolikoissa on. Nykyisin rahan arvo on symbolista ja sidotaan "tavallaan ei mihinkään" ja tästä metallikannasta on irtauduttu. (Näin ollen esimerkiksi sentin kolikot ovat USA:ssa arvokkaampia metallina kuin lyötynä kolikkona. Mikä on kieltämättä hieman omituista.)
Voidaankin nähdä että kolikoiden keräilyarvo perustuu kuvion harvinaisuuteen, eli kolikon muotoon. Perinteinen metallikantaan sidottu kolikko taas on metalliraaka-aineen hintaan sidottu arvo. Ja se arvo jolla rahaa käytetään on sen arvoa vaihdon välineenä. Niin kauan kuin nämä kolme eivät ole yksi ja sama asia on mahdollista tienata rahaa sillä että jollain prosessilla onnistuu vaihtamaan kolikossa tarkasteltavaa arvoa toiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!