Minulla on ollut mallivastauksia. Niillä pääsee elämässä pitkälle. Sillä suuri osa "arvokeskustelusta" koostuu kliseistä. En ymmärrä miksi sellaista pitää käydä ja miksi kliseilijöiden rajaaminen keskustelun ulkopuolelle on "kuplaan menemistä". Mutta näin monet väittävät.
Homojen avioliiton kohdalla keskusteluun nousi usein teema "en oikein ymmärrä miksi homojen pitäisi päästä naimisiin". Aiemmin vastaukseni oli pelkästään siinä, että "ei kaikkea tarvitsekaan ymmärtää". Joka tavallaan käänsi haastamiseksi tarkoitetun kysymyksen ja sen "tee kaikki työt" -asenteen kysyjän ignoranssin korostamiseksi. Se on passiivinen, ilkeä mutta ei aggressiivinen vastaus.
Jokin on kuitenkin viime aikoina tiukentunut. Sillä nyt kn avioliittokonseptissaan perhekeskeinen/lisääntymiskeskeinen ihminen sanoi, että "minä en oikein ymmärrä miksi homojen pitää päästä naimisiin" ja minä vastasin, että "minä en oikein ymmärrä miksi sinun on annettu lisääntyä, mutta kaikkea ei kai tarvitsekaan ymmärtää". Tässä on jo sen verran tiukempi sävy, että hämmästyttää itseänikin. Se oli aktiivinen, aggressiivinen ja ilkeä. Tuollaista vastausta voisi odottaa joltain Olli "neekerien pallit vex" Sademieheltä, ei minulta. No, ehkä evolutionismi sittenkin johtaa väistämättä eugeniikkaan. (Tai sitten olin vain äkäinen.)

Toki oikeasti minun ei pitäisi ymmärtää sitä miksi esimerkiksi minun tyylisten ihmisten avioliitot eivät ole ongelma. Emme hanki lapsia. Ja jos vahinko tulee niin abortoidaan. Joten miten tässä olisi se lasten saamisen tärkeys muka jotenkin eri tavalla kuin umpihomoilla? Luulisi että kristittyä loukkaisi sen abortin verran enemmän. Ja mikä se abortti oli? Heiltä kuulemani mukaan se on "murha".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!