sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Lähes Käsittelemättömissä

Muuton yhteydessä koulun oven
tarra lakkaa olemasta
"erikoisesti osuva" ja siitä tulee
pelkästään "normaalisti osuva".
Olin miekkailukoulun joulujuhlissa. Nämä olivat melko tärkeät juhlat siinä mielessä että koulun perustaja Guy Windsor on muuttamassa Iso-Britanniaan. Mikä tarkoittaa sitä, että muut kuin hän opettavat tästä lähtien. Windsor on hieno mies, joten muutto "ei ole läpeensä hyvä asia". Hän on ollut elämässäni enemmän tai enemmän aika monta vuotta, joten muutos on tässäkin mielessä suuri. Asiat tulevat olemaan eri lailla.

Juhlista käteen jäi paljon. Muun muassa absintin liekittämistä. Ja ennen kaikkea tulin "ostaneeksi" itselleni uuden miekan. Se on koulun "ylijäämäpurkista". Käytännössä se oli joululahja josta maksoin symbolisen 2 euroa jotta se ei olisi lahja johon liittyy jonkinlainen velka. (Windsor lukee mielenliikkeitäni kohtuullisen hyvin.)

Annoin miekalle nimeksi "itsetunto". Koska minulla on nimeämissäännöt. Kukaan ei voi sanoa että minulla ei olisi kunniaa ja omaatuntoa. Harva kykenee punnitsemaan ja mittaamaan omiaan. Harvan velvollisuudentuntokaan on yhtä freudilainen symboli kuin minulla.

Kyseinen miekka on käsittämätön. Hyvin täsmällisellä tavalla. Tarkalleen ottaen se on selvästi tehty hyvin. Sen rakentaja on tiennyt oikein hyvin miten miekka kuuluu tehdä. Siinä ei ole varisevia osia. Se on tehty oikeista metalleista oikeilla paikoilla. Ja se kestää käytössä kuten sen pitääkin. Se värisee ja on painotukseltaan järkevä. Tästä huolimatta se on aika kauhea. Päällimmäisenä on se, että se on pitkämiekka joka painaa vähän päälle kolme kiloa. Se on painoltaan ja tähän liittyvine kömpelyyksineen hirvittävä. Sen muotoilu on muutenkin vähintään omituinen.

Se on siis tavallaan hyvin huono miekka jonka tarkoitusta on vaikeaa ymmärtää. Koska se ei ole huono sellaisella tavalla jota aloittelijat tekee. Se on huono sellaisella hyvin täsmällisellä tavalla jonka voisi kuvitella syntyvän skenaariossa jossa joku myisi sielunsa Saatanalle osatakseen tehdä huonoja miekkoja, lopputuloksena olisi tämänlaisia tuotoksia. Kuka tahansa osaa pilata miekan. Mutta tämänlaisen tekeminen vaatii oikeasti jo jotain. Tätä kautta kokonaisuus on jotain joka huutaa kysymyksiä. Sellaisia kuin "miksi tämä miekka on olemassa?"

Se on kuitenkin erinomainen yksinharjoitteluun. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin sen käsittämätön paino on hyvä samasta syystä miksi roomalaiset legioonalaiset harjoittelivat normaalia painavammilla aseilla. Ei siksi että heistä tulisi nopeampia niiden kevyempien vuoksi vaan siksi että sellaisen heiluttaminen käy punttisalista. Toisaalta kyseinen miekka on siitä hyvä että tekniikka on sen kanssa pakko tehdä oikein. Sillä se ei ole niin painava että se pelkällä massallaan murskaisi nivelet. Mutta jos sitä käyttää hiemankin kovemmalla nopeudella ja väärällä tekniikalla, miekka kyllä ilmoittaa siitä. Pienetkin virheet, jopa mitättömän pienet virheet, tuntuvat välittömästi ranteissa tai muissa nivelissä. Tavalla jota on vaikeaa jättää huomaamatta. Tekniikka on ennen kaikkea pakko tehdä oikein.

Tälläisen hankinta onkin jossain määrin perusteltua. Etenkin kun hinta on kohdallaan.
"Hoikkakätisenä" rimpulana ymmärrän tavallaan kyllä miten jotkut nuoret jääkiekkoilijat ryhtyvät käyttämään steroideja ja muita dopingeja. Heillä on tavoite ja tämän tiellä ongelma. Johon tarjotaan ratkaisua. Kiveksethän siinä pienenevät, mutta ei saa unohtaa että hormoneilla on myös haittavaikutuksia. Muut voivat ratkaista ongelmiaan nostelemalla toistuvasti tarpeettoman painavia esineitä. Jos on huolimaton, itsetunnon pommelilla saattaa lyödä itseään myös suoraan munille.
klo

1 kommentti:

  1. Tom Kärnä29. marraskuuta 2015 klo 22.50

    Onnittelut miekasta kuitenkin. Merkintäsi luettuani kännykälläni päätin huitoa omalla miekallani jonkin verran. Sekin on kyllä melko painava.

    VastaaPoista

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!