Minun nuoruudessani koulussa mentiin kirkkoon. Jumalanpalvelukset kuuluvat opetukseen ja niiden jättäminen väliin oli lintsaamista. Nykyään tarjotaan vaihtoehtoista toimintaa. Vuonna 2015 kävi niin että kun uskonnottoman Veikko Sorvaniemen lapset jäivät koululle muiden mennessä jumalanpalvelukseen, vanhemmat saivat tietää mitä vastaava toiminta on. "Jos olette miettineet mikä on jumalanpalvelusta vastaava toiminta niin päästän teidät nyt jännityksestä. "Kaunokirjoitus, ja mahdollisimman kauniilla."
Mieleen voisi tulla että kaunokirjoitus on valintana on sitä samaa ns. "toiveikkuutta" jolla uskonnottomia perheitä pommitetaan. Perusasia on saatu kuntoon, eli perusoletuksena on että uskonnottomien lapset eivät mene kirkkoon. Joka on johtanut siihen että ennen jumalanpalvelusta lähetetään toiveikkaasti ilmoituksia joissa toivotaan että lapsi lähtisi jumalanpalvelukseen, riittää kun raksii näppärän laatikon. (Uskovaisten lapsilla ei ole vaihtoehtoja. Saati että heille lähetettäisiin näppärä lappu jonka rastimalla lapsi ei piruntorjuntabunkkeriin menisi.) Jos jumalanpalveluksen vaihtoehtotoiminta on vielä tylsempää kuin jumalanpalvelus - kieltämättä vaikea haaste jonka kanssa kaunokirjoitus kyllä ansiokkaasti kilpailee - niin lapset itse haluaisivat mennä kirkkoon. Eivät hengen palosta vaan siksi että vaihtoehtoisuus on tylsää.
Perinteisesti kaunokirjoitusta on pidetty rangaistuksena. Mutta nykyään
kouluissa ei enää saa tarjota rangaistuksia joihin kaunokirjoitus
liittyy joten kyseessä täytyy olla jokin muu.
Tämä jokin muu voi olla todellakin sitä että toiminta on hyvin vastaavaa. Ei mielekästä, vaan vastaavaa. ; Jonkin sellaisen asian harjoittelua millä ei tee oikeassa elämässä oikein mitään. Jotain jonka ytimessä on vanhan maailman käytäntö joka on muuttunut turhaksi ajan mittaan. Jotain jossa fanaattinen tekstinpalvonta etenee muotojohtoisesti, käytännön tarkoitukset sivuuttaen. Molempien asioiden pakko-opetuttaminen ärsyttää lapsia. Ja molemmat lähentävät Jumalaa siinä mielessä että tulee huudettua etymologialtaan teologis-avuntarpeellinen "Jumalauta".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!