Teologiassa on havaittavissa Descartesista lähtenyt linja joka on johtanut tietyissä piireissä muodikkaaseen reformoituun epistemologiaan. Niissä nojataan ehdottomaan varmuuteen. Descarteskin lähti äärimmäisestä epäilystä mutta päätyi hylkäämään kaiken epäilyn. Sillä hänestä Jumala antaa ihmisille luotettavan järjen joka sitten antaa ihmisille tiedon Jumalasta. Nykyaikana tämä sama asenne näkyy sitten Plantingan warrant -ajattelussa jossa korostetaan että naturalisti ei voi luottaa aisteihinsa ja järkeensä koska vain Jumala voi taata tämänlaisen luotettavuuden. Eli jos naturalisti voi luottaa aisteihinsa se ei ole naturalistisen maailman vääjäämätön lopputulos vaan enemmänkin kaikesta huolimatta johtuva sattuma. Teisti taas tietää että hänellä on sensus divinitatis joka antaa hänelle suoraan havaintoja Jumalasta. Ja osa teologeista on sitten kunnon connoisseureja ja voivat erityisherkästi maistella ja tuntea näitä aistimuksia.
Kuitenkin samanaikaisesti valtaosa uskovaisista korostaa asennetta jossa paras todiste yliluonnollisuuteen on siinä että on asioita joita ihmiset eivät näe eivätkä ymmärrä. Kun tiede näyttää aallonpituuksia joita ihminen ei näe se todistaa että kenties muutakin ihmiselle näkymätöntä on. Samoin kun tiedemiehet ovat menneisyydessä luoneet flogistonin kaltaisia teorioita jotka ovat sittemmin paljastuneet vääriksi, niin tätä pidetään todisteena siitä että tiede on heikkoa eikä mahda mitään Totuudelle. Tämänlainen ihmisen aistien ja järjen rajallisuutta ja huonooutta korostava asenne itse asiassa korostaa sitä että meillä ei ole mitään warrantia eikä varsinkaan sensus divinitatista. Tässä korostetaan mysteeriä ja sitä että Jumala ei tiivisty lakiin ja sattumaan joka havaitaan ja todistetaan. Suuri osa pitää warrant -asenteen oikeuttamaa skientismiä ylpeytenä ja hybrikseen sortumisena.
Silti juuri kukaan mysteeriä rakastavista eivät moiti warrant -logiikkaa silloin kun sillä ajetaan teologisia ajatuksia. Aivan kuin näillä ihmisillä olisi sittenkin jokin läpiluotettava suora havainnointitapa joka tekisi Jumalasta ehdottoman ilmiselvyyden. Että Jumala ei olisikaan mysteeri vaan jotain joka on täysin järjen ja havaintojen mukainen tietyille superkyvykkäille herkille ihmisille joilla on ylimääräisiä aisteja. Ja tämä ylimääräinen aisti tietenkin tekee ihmisistä hirvittävän nöyriä ja ihmisten rajallisuutta korostavia. Etenkin heidän kanssaan erimielisten ihmisten rajallisuuden tunnustamiseen he ovat hyvin valmiita, oikein nöyrästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!