maanantai 8. joulukuuta 2014
Kyllä mullakin olisi isompi, mutta kun se nakertelija...
Uskallan kyseenalaistaa tämän virallisen totuuden. Syynä on genetiikka. Sarjan edetessä Pekka Töpöhäntä nimittäin saa poikasia Maija Maitoparran kanssa. Ja kun jälkikasvua katsotaan niin Mailla ei ole häntää, Muhilla on keskipitkä häntä ja Murrella pitkä häntä. Tämä tarkoittaa sitä että joko rotan irtipurema häntä on jonkin omintakeisen lamarkistisen prosessin vuoksi jonkinlainen äärimmäinen epigeneettinen ominaisuus. Tai sitten maailma toimii klassisemmalla darwinismilla ja Pekka Töpöhäntä on yksinkertaisesti keksinyt tekosyyn nololle piirteelleen. Tieteen mukaan jälkimmäinen on todennäköisempää joten voimme katsoa Pekka Töpöhäntää suoraan silmiin ja kysyä että "mikä rotta on käynyt Maija Maitoparrassa"?
Asia huvittaa sillä etenkin Pekka Töpöhännästä tehdyissä piirroselokuvissa on tässä häntäasiassa leikitelty ns. freudilaishenkisellä symboliikalla. Pitkällä hännällä korskeillaan kuin se olisi penis. Ja tämän jälkeen on vaikeaa olla kovin ilkeämielinen Töpöhännälle. Monella meistä on asiat niin, että voi ikään kuin samastua tilanteeseen. Tai ainakin ystäväni tietää kertoa näin. Että käytössä kulumiseen viittaa mielellään.
4 kommenttia:
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!
Ei, kyllä Pekka on aito lysenkolainen katti.
VastaaPoistaEikö se olisi lysenkolla mennyt siten että Pekan jälkeläisillä olisi karaistut hännät, jotenkin erityisen muhkeat. Tai kaksi kappaletta?
VastaaPoistaEi kai. Jos hankitut ominaisuudet periytyisivät, niin hännän katkaisu muuttaisi geneettistä koodia. Eli poikaset syntyisivät osa lyhythäntäisinä ja osa normaaleina.
VastaaPoistaEikö se nimenomaan menisi noin. Mikäli olen yhtään biologian filosofiaan tutustunut niin nimenomaan lamarkismissa oli kysymys hankittujen ominaisuuksien periytymisestä. Tässä konseptissa hännättömyyden periytyminen on luontevaa.
VastaaPoistaLysenko sen sijaan oli lähinnä ottanut vaikutteita lamarkismista. Hän ei ollut tyylipuhdas lamarkisti vaan sekoitti tähän reifikaation läpitunkemia olkiukkoisia ajatuksia varhaisesta darwinismista. Hänen pääteemansa korostivat enemmänkin kahta suurta teemaa (a) antimendelistisyys, eli genetiikkadenialismi (b) vernalisaatio jossa karaistaan. Eli kylmään laitetut siemenet kasvavat hänestä vahvemmiksi eivätkä heikommiksi vaikka lamarkismin perusperiaatteen mukaan kitukasvuinen kylmikkökasvi kitistyisi (kuten vaivaiskoivu verrattuna koivuun). Lysenkon ajatusten haitallisuus tuli pääasiassa juuri tästä. Sadot romahtivat kun tätä vernalisointiperiaatetta ylikäytettiin.