Järjensäästö on sallittu

"Pirkanmaan päivä" lehdessä oli varsin sensationalistinen pikku-uutinen. Siinä perusteemana oli nostaa lukijakuntaa esimerkiksi sillä että "Perussuomalaiset kuvaavat vastauksessaan toiveiden kirkkoaan vuonna 2019: ”Kulujen karsimiseksi viherhumppa, mukutus ja homotus on lopetettu kirkolle kuulumattomina rönsyinä”." Tämän takana on kuitenkin laajempi ja tuore ilmiö. Nimittäin se, että politiikka on astunut kirkkoon entistä vahvemmin. Poliittiset puolueet ovat entistä vahvemmin astuneet ajamaan kirkkoa omien ajatustensa mukaiseksi.

Tämä on johtanut joihinkin enemmän kuin hitusen omituisiin tilanteisiin. Nimittäin kristillisdemokraatit, joka on puolue jossa uskontoa viedään politiikkaan, ei ole pitänyt tästä muutoksesta. KD -nuoret toivat esille tärkeän lausunnon aiheeseen liittyen "Lopetetaan uskonnon ja politiikan sekoittaminen – aloitetaan kirkosta ja valtiosta." Henkenä jutussa on selvästi se, että uskonnon politisoiminen muiden kuin kristillisdemokraattien toimesta, esimerkiksi pridessä, on huono asia. Samoin kuin se, että kirkon asioihin puututaan poliittisella vallalla.

Muutos on ollut omituinen. Ja se itse asiassa muuttaa kirkkomme kohti jopa "kansankirkko" -termiä suosivia (yleensä kirkon edustajia) ; Muualla maailmassa valtionkirkosta on hieman erilainen, laajempi määrittely. "A state religion (also called an established religion, state church, established church, or official religion) is a religious body or creed officially endorsed by the state. A state with an official religion, while not secular, is not necessarily a theocracy." mutta koska "kansankirkko" -termillä halutaan, aivan ymmärrettävästi, välttää "valtionkirkko" -käsitteeseen liittyviä negatiivisia konnotaatioita, on haluttu nostaa esiin yhteismitaton Friedrich Schleiermacherin kansankirkon ajatus, jossa kansan enemmistö kuuluu kirkkoon. Tässä määritelmäkikkailussa valtionkirkon määrite korostaa sitä että valtio määräisi kirkon oppisisällöistä. Tässä mielessä kansankirkko on autonominen, joten se ei ole valtionkirkko. Toisin sanoen kirkollamme on enemmän valtaa kuin valtionkirkolla. ; Puolueiden hyppääminen kirkon ohjaksiin on tässä mielessä vahva askel kohti myös "suppeaa valtionkirkon määritelmää". Mutta se voidaan juuri tämän vuoksi nähdä muutoksena positiiviseen.

On toki erikoista nähdä kristillisdemokraateissa sekulaariuden vaatimuksia. Etenkin kun heillä on perusteesinä - ja puolueen olemassaolon oikeutuksena - asenne jossa uskonnosta puhuminen julkisuudessa, mukaanlukien politiikka, on perusoikeus. KD ajaakin hyvin tyypillisesti yksisuuntaisuutta. Kristityt saavat päsmäröidä muiden asioita vakaumuksiensa pohjalta. Mutta heidän asiaansa ei saa puuttua. Kunnon pro-teokratia -henkeen uskonto saa määrätä politiikkaa mutta politiikka ei saa määrätä uskontoa. (Teokratian kannattamista ei myönnetä sanan negatiivisten konnotaatioiden vuoksi, mutta kun asenne on tuo, se on varsin osuva sana. Jos ette halua että käytän tätä sanaa teistä, korjatkaa asenteitanne. End of discussion.)

Mutta niin on PerusSuomalaistenkin asenne erikoinen. Hehän ovat normaalisti vastustaneet ns. poliittista korrektiutta. Sananvapaus ja suora asioiden sanominen kaikista mahdollisista kulmista on ollut sen valttikortteja. Kuitenkin se on selvästi ajamassa kirkkoon vahvaa dogmaa. Ja tämä on itse asiassa jotain jonka voin sekä ymmärtää että hyväksyä. Ymmärrän että uskonto koostuisi ns. uskonnollisista dogmeista. Sen sijaan en ymmärrä sitä miksi PS -kirkkopolitiikka ei sano dogmaa dogmaksi vaan nojaa sen sijaan aivan perusteettomaan ja typerään näkemykseen nimeltä "säästösyyt". Ideologinen paasaus on halpaa. Kirkon kulut ovat muualla. PS -kirkkopolitiikan perusongelma onkin se, että sen tarjoama ehto on kenties oikeaoppinen, mutta siinä tuotetaan nimenomaan kuluja. Jos kirkko on dogmaattinen, sitä harvempi kuuluu kirkkoon. Jos vihreät, maahanmuuttajataustaiset ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavat ajetaan ulos, on selvää että lompakko tulee laihtumaan. "Säästösyy" ei ole siksi mikään argumentti. Ratkaisu josta tulee tulonkarsintaa ei ole säästöä. (Toki luultavasti moni dogmaatikko lähtee kirkosta jos siellä sallitaan ties mikä homottaminen ja mokuttaminen. Tämä tarkoittaa sitä että kaikki sitoumukset näissä asioissa tuovat kuluja, eivätkä siksi voi olla mitään säästöä.)

On toki miellyttävää muistaa siitä että kirkko esittää olevansa jotain johon kuka tahansa voi kuulua ja sanoa asiansa. Eli se olisi jokin yleiskulttuurillinen ja kansan yhdistävä voima. Samanaikaisesti se nähdään vakaumusyhteisönä. Perussuomalaisen asenteen syvin ongelma onkin siinä että se leikkii kristinuskon olevan samanaikaisesti dogmeihin sidottu ideologia että jokin jonka kulttuuria pitäisi esittää laajemmin. Heistä kouluihin pitäisi saada lisää kristillisyyttä. Tässä ikään kuin ratsastetaan kahdella hevosella jotka ovat menossa eri suuntiin. Mitä tarkemmin kristillisyys määritellään, sitä tarkemman ja pienemmän fraktion tämä määritelmä kattaa. Ja tätä kautta yhä harvempi suomalainen osuu tämän fraktion sisälle. Uskonto nykymaailmassa käytännössä joko on dogmaattinen ja triviaali tai maailmojasyleilevä ja vailla oppisisältöä.