torstai 2. lokakuuta 2014

Hoikkamiehen kosto

Lapset piirtävät mitä lapset näkevät. Näin ollen näin talonyhtiömme pesutuvassa kuvan, jonka esittämää kohdetta minun ei tarvinnut hakea kaukaa. Ei tarvinnut mennä peiliä edemmäs. Tai edes sinne asti. Se on minusta tavallaan tosi hieno. (Siis siltä osin missä se ei ole jollain tavalla loukkaava.)

Jätän tarkemmat kuvan tulkinnat syrjään. En ole aivan varma onko kuvassa keskellä päätä suu, nenä vai mikä. (Jos kuva olisi minun piirtämäni se olisi v-päisyyden symboli, mutta en usko paikallisia lapsia niin tiedostaviksi.) Olisi toki viehättävää innostua psykoanalyysistä. Voisi olla kiehtovaa ottaa Kübler-Rossin (surun vaiheita vähemmän tunnettu näkemys) siitä että lapsien piirustuksissa olisi näkyvissä merkkejä heidän alitajunnastaan. Raajojen epäsuhtaisuudesta ja mittasuhteista ja vastaavista haetaan ties mitä. Pitkistä käsistä voisi päätellä vihaa, pitkänomaisista ruumiinsuhteista pelkoa tai riittämättömyyttä ja vastaavaa. Mutta useat kuvan epäsuhdista johtunevat kuitenkin piirtämisen kohteesta.

Olin kuitenkin huvittunut assosiaatioista joita kuva itselleni toi. Nimittäin eräs kuuluisimmista modernin ajan kummituskertomuksista, creepypastoista, kertoo hahmosta nimeltä slender man. Ja rehellisesti sanoen, jos vetäisin päähäni valkoisen sukkahousun ja muutoin pukeutuisin siistiin pukuun, niin ruumiinsuhteeni tekisivät minusta ulkoisesti erinomaisen Slender Manin.

Hahmolle tietenkin kuvaillaan vuosisatainen historia, mutta se on hyvin uusi innovaatio. Slendermanin hahmon kehitti Eric Knudsen -niminen henkilö "Something Awful" -forumille taiteilijanimellä "Victor Surge". Vuosi oli 2009. (Suomen Wikipedia. Ju-ma-lau-ta., luotettavinta faktaa ikinä.) Se, että tiedämme hahmon syntytavan ei tietenkään sellaisenaan tee siitä yhtään enempää epätotta kuin vaikkapa Loch Nessin hirviöstä tai enkeleistä. Sen tekee olemattomaksi se, että se on fiktioksi kyhätty kauhutarina. Tämä vain ei ollut aivan selvää kaikille ja USA:ssa eräät lapset uskoivat Slender Maniin niin vahvasti että puukottivat ystäväänsä.

Oleellista on se, että Slenderman elää ajan ja paikan tuolla puolella. Ja kaappaa lapsia. Minun lapsuudessani peloteltiin että voitiin joutua "mustalaisen räkälaukkuun", mutta nykyajan lapsilla tilanne on sama. Paitsi ilman mustalaista ja räkälaukkua. Hyvää yötä, naapurin lapset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!