"The Silence of the Lambs" -elokuvan eräs vahvimmista kohtauksista on se, kun Hannibal Lecter selittää "A census taker once tried to test me. I ate his liver with some fava beans and a nice Chianti." Kirjassa tämä kohta on esitetty toisella tavalla. Kirjan mukaan "A census taker tried to quantify me once. I ate his liver with some fava beans and a big Amarone." Erot eivät sano itselleni yhtään mitään. En juo viinejä joiden alkoholiprosentti on alle 95%. Mutta eräs tuntemani ruoasta intoutunut selitti tässä siitä mistä todellisen taiteenystävän tuntee. Hän valitti siitä miten kirja on niin paljon parempi.
Hänen mukaansa on mietittävä miksi elokuvaan muutettiin viinimerkki. Syynä on todennäköisesti se, että yleisön ei oletettu tuntevan Amaronea. Sen sijaan Chianti on yleisemmin tunnettu. Mutta tämä vaihto on kuitenkin kulinaarisesti katsoen törppöilyä. Amaretto sopii erinomaisesti nimenomaan maksaruokien kanssa.
Mutta toki itsellänikin on sentään jotain tyyliä ja kulinaarisia periaatteita. Sellaisia kuin alan klassikosta, 1700 -luvulla kirjoitetusta "Keittotaidon kannettavasta käsikirjasta" otettu tiedotus "Maito on nestemäinen, valkoinen aine, joka sisältää rasvoja ja seerumia. Sitä saadaan lypsämällä tai puristamalla nelijalkaisten eläinten nisistä, utareista tai naisen rinnoista." ja "Keittotaidon Kultaisen Kirjan" (1962) opettama "Aivojen on oltava vaaleat ja täplättömät, kiinteät ja raikkaan hajuiset."
Henkilö oli asiasta hyvin närkästynyt, enkä voinut olla miettimättä että tuoltako minun argumentointi näyttää ns. tavalliselle ihmiselle. Että väännetään minimaalisista detaljeista tunteella. Kenties, sillä viinistä valittaja ei halunnut tulla mainituksi blogissani nimeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!