A. E. Fisher teki vuonna 1955 kokeen koiranpennuilla. Hän jakoi ne kolmeen ryhmään. Ensimmäiset pennut saivat hoivaa aina kun ne lähestyivät tutkijoita, toiset rangaistuksia. Kolmansia kohdeltiin sattumanvaraisesti. Yllättävää kyllä kolmas ryhmä käyttäytyi tutkijoita kohtaan kaikista sitoutuneimpia ja mielevimpiä koiria. Nämä koiranpennut olivat myös kaikista riippuvaisimpia tutkijasta. Nämä koiranpennut osoittivat rakkauttaan tutkijaa kohtaan kaikista eniten. Ihmiset eivät toki ole koiranpentuja. Mutta tilanne muistuttaa Guy Murchien esittämää; Hänestä epävarmuus on yksi kaikista vahvimmista rakkauden herättäjistä.
Tätä kautta voitaisiin kenties olettaa sellainen Jumala joka luo maailman joka näyttää mielivaltaiselta ja satunnaiselta. Että maailma on sellainen joka heittää käsiisi rahasäkin ja tarjoaa seuraavaksi salaman niskaan. Moni näkisi tämän säännönmukaisuuden ja "laittomuuden" samaksi kuin mielivalta. (Ja toisaalta tämänlaatuinen on helppoa nähdä mielettömyydeksi myös siinä mielessä että siinä ei ole mitään Jumalaa tai muuta mielellistä olentoa.)
Joten kenties, jollain hieman omituisella tavalla, tätä voitaisiin käyttää osoitukseksi siitä että Pahan ongelma on illuusio joka johtuu siitä että Jumala on paitsi Rakkaus, niin myös jotain joka on luonut meidät omaksi kuvakseen. Hän haluaa mahdollisimman paljon rakkaudellisia tekoja itseään kohtaan. Joten kenties maailman mielivaltaisuus olisi tätä kautta perusteltua.
Itse tosin jättäisin tämänlaisen väliin ja loisin ihmisille ja koiranpennuille erilaisen psyyken.
30. syyskuuta pidetään kansainvälistä Jumalanpilkkapäivää. Olematonta ei kuulemma voi pilkata. Mutta kenties ihmisten mielikuvaa voi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!