"Man must not think he is on a level with either beast or angels, and he must not be ignorant of those levels, but should know both."
(Blaise Pascal)
Ihminen on usein ajatellut itsensä jatkumoon jossa hän on eläimiä henkevämpi mutta vähemmän henkinen kuin vaikka Jumala. Tässä mielessä ihmisen on ikään kuin ollut pakko reagoida molempiin tasoihin. Ja fantasia, sadut ja tarinat ovat ollut tässä apuvälineenä. Esimerkiksi C. S. Lewisin mukaan fantasian miettiminen ei onnistu oikein muuten kuin miettimällä sitä ainutta oikeaa "toista maailmaa". Mutta toisaalta hän kirjoittikin kristillistä ideologialla alleviivattua fantasiaa. Joka taas ei vastaa suurta osaa muiden tekemästä fantasiasta.
Ja tästä on seurauksia. Syntyy omituisia puolia. Fantasia on mielikuvitusta ja eskapismia. Ja ne kulminoituvat fantasian kohdalla. Sillä fantasia on jotain joka ylittää fysikaalisen maailman, mutta se määritellään kuitenkin samalla epätodeksi. Epätodeksi joka kuvitellaan vaikka se onkin epätotta. Ellei peräti juuri sen vuoksi.
Ja tässäkin kulmassa fantasia nähdään jonain jonka tulisi olla ihmisille tuttu. Eikä siksi että fantasia tekee elämän jotenkin paremmaksi. Että elämä huijataan miellyttäväksi vaikka se ei olekaan. Joka tekee fantasiasta eräänlaisen Jumalan ilman minkäänlaisia voimia.
On kenties innostavaa uskoa uskomiseen ja tukea fantasiaa. Etenkin kun fantasia, toisin kuin uskonto, ovat hyvin muodikkaita. Ja korostaa että ihminen kaipaa jotain sen tapaista. Mutta tähän ei voi muuta kuin lainata fantasiakirjailijaa. Josta voi varomattomampi saada sellaisen kuvan että kenties fantasiassa darwinisti kättelee itseään sielunvihollista.
"REALLY? AS IF IT WAS SOME KIND OF PINK PILL? NO. HUMANS NEED FANTASY TO BE HUMAN. TO BE THE PLACE WHERE THE FALLING ANGEL MEETS THE RISING APE."
(Terry Pratchett)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!