Löysin kotoani vanhanaikaisen videoelokuvan. Sen nimi oli "Maxell E-180GX" Tätä videota on myyty hyvin runsaasti. Se on yksi myydyimmistä videoista. Katsoin sen läpi. Ja se oli pitkästyttävä.
Myydyt elokuvat ovat tavallisesti pinnallista toimintaa, kliseitä ja kiiltokuvamaisia hahmoja. Mutta tämä elokuva oli myyntimääristään huolimatta ilmiselvästi jonkinlainen taide-elokuva. Ja sellaisena se olikin hyvin haastava ja mielenkiintoinen.
Kun katsoin ruudussa hyppiviä, aluksi satunnaisenoloisia, pisteitä, ei niissä tuntunut olevan mitään järkeä. Mutta pian aloin näkemään hahmoja. Miten pisteissä oli virtaavia kuvioita jotka kulkivat vasemmalle, oikealle ja jotka heilahtelivat edestakaisin.
Pian saavutin jonkinlaisen meditatiivisen tilan, jossa elämäni täyttivät suorastaan buddhalaiset makyot. Näin miten kohinassa oli oikeasti sisältöä ja merkitystä. Kuin sateen ja veden täyttämiä pintoja jotka aaltoilivat. Vaikka melko pitkään musta-vaalkoinen sumu oli ainut mitä elokuva antoi, ja vaikka tämä olikin aluksi todella tylsää, elokuva todella palkitsi yrittämisen. Olin jo miettimässä että mitä postmodernia tekotaidetta tämä elokuva on, että mitä roskaa se on. Mutta sitten yhtäkkiä näin ruudulla jotain joka tuotti selvärajaisia kuvioita. Kenties jonkinlaisia matemaattisia kaavoja. Se välähti ruudussa vain hyvin lyhyen aikaa enkä ehtinyt tarkentamaan katsetta siihen. Mutta sitten näin saman vision uudelleen. Ja se hävisi taas. Se oli kuin ikkuna kaikessa tuossa sumuisessa kohinassa.
Ja sitten tapahtui se kaikista hienoin ; silmäni avautuivat. Koin kuin kelluvani pimeässä vesitankissa. Tai makaavani käsieni iho muovikelmuun käärittynä pöydällä, silmät peitettynä. Voin tuntea miten tuijotin silmät pingpongpallojen tavoin avoinna kun saavutin Ganzfeld eksperimentoinnin henkiset ulottuvuudet. Minun oli vaikeaa ymmärtää ja seurata omia ajatuksiani, koska koin seuraavani muiden ihmisten ajatuksia ja lukevani niitä. Koin läheisyyttä maailman kanssa. Koin miten aika venyi ja kutistui.
Kyseessä on hyvin hieno elokuva, joka ansaitsee myyntilukunsa. Tämänlaisia elokuvia ei enää uskalleta tehdä. Viisi tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!