keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Kirkon virallinen kanta vs. Kari Mäkinen edustaa
Tässä keskustelussa nousi tavalliseen tapaan esiin myös kirkon virallinen kanta. Viestinä oli sekin, että paitsi että homoseksuaaleilta pyydetään anteeksi niin myös että kirkkoa syytetään väärin. Että kirkko on moniarvoinen. Ja ennen kaikkea että Päivi Räsänen ei edusta kirkon virallista kantaa. Sanottiin että "Kirkon virallinen kanta on vähintään neutraali, eikä sama kuin Räsäsen ja kumppaneiden." Tämänlaisissa lausumissa unohtuu se, että "Kirkon virallinen kanta" on jotain jonka muodostaa kirkkohallitus. Kirkkohallitus joka on tällä hetkellä enemmistökonservatiivinen. Ja kirkkohallituksen ääni ja tätä kautta kirkon virallinen kanta näkyy mm. ns. "homolakiin" tai "tasa-arvoiseen avioliittolakiin" liittyvässä lausunnossa joka tuoreesti edestämme annettiin lakivaliokunnalle. Se taas on kielteinen. "Mikäli samaa sukupuolta olevien parisuhteet halutaan - asenteellisesti ja käytännössä - rinnastaa avioliittoon, tällöin ei enää ole kysymys vain epäkohtien korjaamisesta, vaan syvemmästä ja kauaskantoisesta arvoratkaisusta." ... "Kirkkohallituksen mielestä ei ole ongelmatonta, jos valtio erityistoimin tukee yhtä vähemmistöryhmää - tässä tapauksessa seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa vähemmistöä. Perinteisestä yksiavioisesta, heteroseksuaalisesta perhemallista poikkeavia seksuaalisuuden toteuttamismuotoja on myös monia muita. Yleisin ja tunnetuin näistä lienee nykyisinkin eräissä kulttuureissa vaikuttava moniavioisuus." Argumenttirakenne ja sisältö on siis sama kuin Oinosella, ainoastaan slippery slopea ei ole vedetty eläimiin vaan on valittu hieman kohteliaampi vaihtoehto.
Sen sijaan kirkon kaikkien jäsenien enemmistön kanta on varmasti toinen. Samoin pappien parissa tehty mielipidemittaus saattaisi olla toinen. Mutta tärkeää on tiedostaa että kirkkohallitus on kirkon virallinen kanta. Päivi Räsänen ei edusta virallista valtaa mutta hänen mielipiteensä mukailee vahvasti tätä virallista kantaa. Kari Mäkinen sen sijaan ... lähinnä edustaa.
Tässä mielessä voidaankin nostaa esiin se, miten usein puhutaan "virallisesta totuudesta". Sanapari on jännittävä koska kun sitä käytetään vihjataan kahteen asiaan (a) on olemassa epävirallinen totuus ja (b) vihjataan että tämä epävirallinen totuus olisi laadukkaampi ja parempi kuin se meille kerrottu totuus. Tämä toimii loistavana avauksena tilanteeseen:
1: On olemassa kirkon jäsenten kanta, joka on homoille yllättävänkin myönteinen. Kirkko on tältä tasoltaan moniääninen. Ihmisillä on monia mielipiteitä mutta he ovat silti jäseniä ja osallistuvat keskusteluun. Tällöin voidaan periaatteessa puhua "kansankirkon" ihanteesta.
2: On olemassa instituution ja vallan rakenne joka ohjaa toimintoja. Se taas on hyvin tietynlainen ja se ei välttämättä juurikaan mukaile mitään. Moniäänisyydelle tässä ei ole varaa. Homojen siunaaminen on tarkkaa puuhaa. Heteroiden kanssa muuten identtinen häärituaali jossa dokumenttiin raksitaan "rekisteröity parisuhde" -kohtaan ei ole mahdollinen. Moniäänisyydelle ei ole tilaa tällä valta-rituaalitasolla. Voidaan puhua valtionkirkosta, joka johtaa kansalaisten mielipiteiden yli julkista rituaalikuvastoa ja "on läsnä legitimoimassa sekä itseään että vallitsevaa valtaa" esimerkiksi näyttävissä suurelle osalle kansaa näytettävissä juhlatilaisuuksissa joissa esiintyvät myös maallisen vallan suurimmat nimet.
Itse näkisin että ilman rituaalitason muuttamista Kari Mäkisen anteeksipyyntö on ontto. Anteeksipyyntö ei ole teonkorvike, jokin joka korjaa asian vaikka mitään aktiota ei tapahtuisikaan. Anteeksipyyntö johon ei kuulu väärintekojen loppuminen on tyhjä. Se on sitä moniäänistä surinaa jossa ollaan moniäänisiä ilman että muutetaan toimintaa. Ja tämä on nähdäkseni väärin, kun konservatiivinen vastapuoli kyllä sitten tekee parhaansa jotta moniäänisestä surinasta kuljettaisiin kohti Puhdistettua Uskoa, oikeistettua oppia. Sitä tilaa jossa myös kansankirkko muistuttaisi valtionkirkkoa. Kansankirkossa kuuluvat taas haluaisivat että kirkko todella, paitsi antaisi heidän olla jotain mieltä, niin myös ns. kuuntelisi ja ottaisi heidät huomioon. Eli mentäisiin tilanteeseen jossa "valtionkirkkotaso" olisi se jota korjattaisiin "kansankirkon" mukaiseksi. Ja uskon, että vaikka kirkon tulevaisuuden suunnittelu on hankalaa, niin se on selvää että mitä kauemmas "valtionkirkko" virallisine kantoineen eroaa "kansankirkon" "oikeista kannoista", niin sitä useampi pyrähtää ulos kirkosta.
3 kommenttia:
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!
Noh, odotamme virallisen lut. kirkon jäsenistön vähenemistä tarpeeksi vähäiseksi, niin saamme nähdä uskonnollisten yhdyskuntien ja valtion eron koittavan tämänkin yhdyskunnan suhteen. Ja ort., joka on vielä taantumuksellisempi kuin lut.
VastaaPoistaOrtodoksit, Jepp
VastaaPoistaMutta minun on tietysti luontevaa mokuttaa valtionkirkkoa, koska Mäkinen ei ole ortodoksi. Ja tosiasiassa minä lähinnä asetan ehtoja jäsenyydelle. Ja ortodokseilla ei ole edes saumaa. Suomen evankelis-luterilainen on ainut jolla on käytännössä mitään zemoja. Helluntali-ihantalaiset saavat puolestani kökkiä poteroissaan ihan rauhassa. Sinne juoksuhautaan en mene, "olisin sitten ateisti tai mikä uskovainen".
VastaaPoista