keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Katto itte ; Empiirinen ote mielen sijaintiin.

No elämän kävyt sentään!
Usein ajatellaan että mieli on sielu. Ja koska sielu on määritelty eiaineelliseksi, sillä ei ole sijaintia. Osa sitten ajattelee Descartesin tapaan että sielulla on jokin paikka josta tämä on kytköksissä ruumiiseen. Descartesin kohdalla sielun kotipaikka oli käpyrauhanen. Fysikaaliseen maailmaan luottavat sitten taas pitävät ihan luontevana että ihmisen mielellä on paikka, ihan sen takia että se ei teknisesti ottaen ole sielu.

Itse menen jopa niin pitkälle, että ihmisen mieli, sen voi miltei nähdä. Mutta hakea ja etsiä täytyy, niin on vaikeaa huomata ihmisen mieltä. Alhaalta ylös katsottaessa ensin näkee varpaat, sitten jalat (ja kaikkea muuta mitä en kehtaa mihinkään blogauksiin laittaa). Ja sitten juuri ennen loppua, mieli. Sitten ei mitään. (Paitsi huonosti sopiva tupee eräillä.)

Etkö usko? Oletko skeptinen? Hienoa, en voi kuin kehua lähtökohtaasi! Asiaa voi koetella empiirisesti. Enquiring minds want to know!

Alussa voi tietysti olla vaikeaa keksiä että miten mieltä kannattaa yrittää nähdä. Ensimmäiseksi suosittelen että yrittää katsoa korvasta pään sisään. Valaisee vaikka jollain taskulampulla tai Valkee -korvavalolla tai niillä ledeillä joilla humalassa etsitään avaimenreikää (eikä löydetä). Tämän jälkeen voi kurkistella tosi tarkasti sieraimista vähän yläviistoon onteloihin, josko mieli vilahtaisi. Jos tämäkään ei auta, on pakko ottaa epätoivoisemmat keinot käyttöön. Olen kuullut monilta, että silmiin katsominen on monille toiminut. Mutta varoituksen sanana kerron, että tämä strategia vaatii tarkkuutta. Pitää katsoa tosi syvälle, että toisen sieluun asti näkee.
klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!