Jos on joskus joutunut tekemään tulta kivikautisilla välineillä, oppii varsin nopeasti lähinnä sen, miten vaikeaa se on. Kivikauden ihmiset ovat tietysti osanneet nämä keinot paremmin. Mutta näistä välineistä oppii silti yhden asian. Kun tulen tekeminen on niin vaikeaa, on syttynyt tuli ollut tavallaan hyvinkin arvokasta.
Siksi menneisyydessä tuli onkin ollut jotain jota on pidetty koko ajan palamassa jossain. Päre on paitsi valon lähde myös liekin säilyttäjä. (Ja viimeisen päreen sammumisessa voi palaa päreet.) Hiilien kuumuutta onkin yritetty säilöä ja palavia kekäleitä tai hiiliä kuljettaa mukana. Kun sille syöttää ilmaa ja vähän jotain polttoainetta, liekkiä on voitu kuljettaa pitkiäkin matkoja.
Ja siksi, jos minulla olisi kivikaudella sammunut tuli, olisin käynyt pyytämässä naapurilta. Ja itse asiassa uskon, että vaikka keskiajalla oli tuluksia ja muita kohtuullisen käteviä tulentekovälineitä, niin niidenkin kanssa tulenteko on ollut sen tasoista sorhaamista, että on varmasti ollut helpompaa vain pyytää liekkiä naapurilta.
Ja tämä tuo minusta hitusen uuden kulman Vestan neitsyeihin. Roomassa Vestan neitsyet (virgines Vestales) olivat kotilieden jumalia. Ja heidän tuli pysyä neitsyinä. Siis hieman kuin äitijumalia ilman jälkikasvua. Ajatus on tuntunut minusta aina hieman omituiselta. Varsinkin kun vestan neitsyiltä edellytettiin tehtäviensä moitteetonta hoitoa. Jos tuli pääsi sammumaan, vestaali ruoskittiin, ja siveyslupauksensa rikkonut vestaali haudattiin elävältä. Ja he olivat todella kunnioitettuja. He olivat naisia joita kunnioitettiin ja arvostettiin roomalaisessa kulttuurissa. Tulella itsessään on ollut arvoa.
Toki itse olisin uskonnon sijasta tehnyt julkispalvelun. Kun on riittävän suuri kaupunki, niin jollakulla on aina tuli sammuksissa. Aina naapurilta ei saa lainaksi. Ja vaikka saisikin, on ainainen häiriköinti häiritsevää. Siksi voisi olla kätevää että kaupunki ylläpitäisi yhtä paikkaa jossa olisi koko ajan tuli. Tulen ruokkimiseen palkattaisiin muutamia ihmisiä. Homma pyörisi vaikka verovaroin. Tämänlaisessa kulttuurissa ei välttämättä tarvitsisi edes osata tulentekotaitoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!