Kutsutaan kahville tanssikaveri laihanlainen

"Kotimaassa" nostettiin esille ajatus kuolemankahveista. Tämä on sosiologeilta napattu idea, jota kokeillaan ja jos se toimii se otetaan käyttöön muissakin maissa. Kirkko siis ottaa osaa kuolemankahveihin, ja tässä tarve ja strategia ovat tulleet kirkon ulkopuolelta.

"Esimerkiksi Englannissa on ollut parin viime vuoden aikana sen verran kiinnostusta, että anglikaaninen kirkkokin kokeilee samantyyppistä toimintaa yhden hiippakunnan alueella. Idean isä, sveitsiläinen sosiologi Bernard Crettaz, on koettanut tehdä kuolemakahveja tutuksi myös Ranskassa ja Belgiassa. Brittein saarilla liikkeellä on jo omat verkkosivut, joilla neuvotaan muun muassa miten kahvit voi järjestää. Tähän mennessä niitä on ollut yli 500. Kahveilla toiset pohtivat omien hautajaistensa suunnittelua, toiset kertovat läheisen tai oman kuoleman tuomista ajatuksista."

Tarve nähdään siinä, että kulttuuri on maallistunut. Kirkko on ikään kuin hoitanut kuolemaan liittyvät asiat. Maallistuneillakin ihmisillä kuolema pitää kuitenkin käsitellä. Toki minäkin pidän tätä yhtenä merkkinä siitä miten "religion poisons everything" eli miten kuolemaan liittyvät asiat on ennen otettu uskonnon yleisomistukseksi. Ja tässä mielessä maallistumisselityksessä on järkeä. Mutta jos hyväksyy tämän premissin, on sitten astetta vaikeampi käsittää että miksi kirkko tunkee kuolemankahveihin jotka ovat maallistunutta kulttuuria joka täyttää kirkon ulkopuolelle jääneiden eksistentiaalisia aukkoja. Se voidaan nähdä peräti yrityksenä "myrkyttää kaikki taas kirkolla".

Tuo hentusia kanssa.

Mutta en ole näin vastahankainen. Sillä näen enemmän syyn siinä että kulttuurissa kuolema on sekä medikalisoitu että siirretty piiloon. Tämä on johtanut siihen että (a) kuolemaa ei käsitellä asiallisesti ja paatunut naturalisti se on se jos joku joka tietää että hän kuolee oikeasti, lopullisesti ja täydellisesti ja (b) kuolemaa ei ole käsitetty niin että siitä on tullut kiinnostavaa sosiaalipornoa jolla on hauskaa mässäillä ; Eikä tätä tasoa ainakaan paranna se, että moni ajattelee että aihe tekee syvällisyyden, joten omaa toimintaa ei edes suostuta näkemään pinnallisena.

Ja hyvässä ja pahassa tarve syntyy. Ja tarpeen kautta syntyy myös suosiota. On ihan positiivista että uskonnonkin puolella tehdään sellaisia asioita, kuin yritetään elää muita kuunnellen yhteiskunnassa. Se on mukavaa vaihtelua sille, että katsotaan että klassisesti uskonnollistetut aihepiirit, kuten esimerkiksi kuolema, on omaa erityisosaamisaluetta jonne muilla ei ole asiaa ja että uskontojen parissa tämäkin tehdään ilmiselvästi paremmin. Kyky ja halu oppia muilta asenteita ja käytänteitä on siis jopa jossain määrin kaunista. (Kunhan ensin katsoo sen tietyn laskelmoinninmakuisuuden läpi.)

Kahville mennessä on kuitenkin kenties asiallista tiedostaa, että kuolemasta puhuttaessa puhutaan kuitenkin yleensä myös - ja kenties varsinkin - elämästä. Esimerkiksi aborttikysymyksessä pro-liferille kysymys on elämän lopettamisesta ja abortin kannattajalle elämän alkamisen määrittelystä. Uskovaiselle kuolemassa on kysymys elämän jatkumisesta, ja muille sen päättymisestä. Samoin eutanasiassa, jopa lasten eutanasiassa, on sen kannattajien mukaan kysymys elämän laadusta ja sen vastustajien mukaan kysymys on vain elämän loppumisesta jossa edeltävä tila on melkoisen irrelevantti oikeutuksen kannalta.

Eikä tässä voida aina sanoa että uskovainen olisi delusionaalinen, sillä kun mietitään ihmisten käsityksiä kuolemasta, vastaan voi tulla yllättäviä seikkoja. Esimerkiksi itsemurhan tuomittavuutta käsitellyt psykologinen tutkimus paljasti tuoreesti, että itsemurhan tuomittavuus on liitoksissa uskonnollisuuteen. Mutta että silloinkin kun eiuskonnollinen käsittelee itsemurhaa, asiaa ei tuomita pelkästään omaisten kautta. Tuomittavuus on tätä suurempi ja vaatii selitykseksi ajatuksen siitä että itsemurhan tekijä jotenkin tahraa itsensä itsemurhan jälkeen. Jopa isolla määrällä ateisteilla itsemurhassa ja sen tuomittavuudessa on osittain kysymys kuolleiden itsemurhantekijöiden elämän jatkumisesta.

Minä lähden elämäkahveille. Ja suosittelen samaa muillekin. Sillä siitähän kuolemankahveilla tietysti haetaankin. Ajatusta siitä että on elämää kuoleman jälkeen. Ei ehkä kuolleella ole elämää kuoleman jälkeen, mutta heidän omaisillaan on. Heillä elämää on kuoleman jälkeen edessä tallattavana, joskus jopa liikaa.