lauantai 4. tammikuuta 2014
Pieni ajatus ; Vauvoille laulamisesta
Alkuun laittamani Tim Minchinin laulu "Lullaby" ei teknisesti ole kehtolaulu. Se toki lähtee sellaiseksi kelpaavalla tavalla. Mutta sen äänimaailma pyrkii enemmänkin heijastamaan monelle vanhemmalle tuttua tunnetta kuin toimimaan kehtolauluna.
Kehtolauluilla halutaan tietysti rauhoittaa lapsia. Siksi lauluissa on usein lempeät sanat ja sävel. Sanoitukset ovat usein melko konkreettisia ja ne tuntuvat klassisissa kehtolauluissa kumpuavan "menneestä maailmasta". Tämä on tavallaan ymmärrettävää.
Sillä joulunalusaikana palatessamme pohjanmaalta, isosisareni joutui ajamaan pitkän aikaa autolla. Oli pimeää, kaikki olivat väsyneitä. Isosisareni sinänsä ihastuttava vauva päästeli ääniä jotka viiltävät jostain osaa lajimuistissa. Sellaisella hyvin syvällä tavalla. Vauvan itkua on lähes mahdotonta torjua mielestä. Siksi isosisareni lauleskeli. Kun kunpa minä kissan saisin -tyyliset tutut laulut oli läpikäyty, isosisareni - kenties omaa tylsistymistään välttääkseen - lauloi muista asioista. Aiheet otettiin konkreettisesta ympäristöstä koska sanoja ei kerinnyt luovasti kehittämään. Samalla piti esimerkiksi ajaa autoa. Siksi hän lauloi siitä mitä hän teki. Kuulin miten spontaanisti, ikään kuin tyhjästä, edessä oli kehtolaulu jossa aiheena oli Ikean ohittaminen. Joku voisi pitää tätä naurettavana, mutta itse koin tällä hetkellä pääseväni osalliseksi jostain itseäni suuremmasta ihmisyydestä.
Tämä muistuttaa siitä, että Minchinin kehtolaulun sanoituksissa ei sen sijaan ole mitään ongelmaa. Lapset ovat hieman kuten koirat ja muut eläimet. Sävy on tärkeämpi kuin sisältö. Eli kuten Conan O'Brien on esittänyt omassa kehtolaulussaan ; ei ole mitään väliä mitä lauletaan, niin kaukan kuin se lauletaan lempeällä äänellä. Siksi suurin ongelma kehtolaulujen sanojen kannalta onkin se, että laulaja itse ymmärtää kieltä ja nämä merkitykset helposti livahtavat osaksi äänenkäyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!