Lehmien kaappaaminen ja silpominen voi vielä mennä tieteellisen tutkimuksen piiriin. Mutta se, mitä he tekevät ihmisillä on ihmeellistä. Kun avaruusaluksille kaapataan ihmisiä, puheenaiheiksi nousevat esimerkiksi anaalisondit. ; Toki voi olla niin että avaruusolentojen huipputekninen yhteiskunta on ratkaissut tieteenfilosofian mysteereitä tavalla jotka ovat maan matosille vieraita. Mutta on vaikeaa ymmärtää miten mitään tiedettä tehtäisiin siten miten humanoidit niitä puuhastelevat. Ne muistuttavat itse asiassa tiedettä yhtä paljon kuin minun ehdottelemat "lääkärileikit" muistuttavat lääketiedettä.
![]() |
| Mutta tietysti tietyt asiat tulevat mieleen vain kaikille sairaille pervertikoille. |
Uskallankin esittää, että jos nämä humanoidit ovat todella ulkoavaruuden matkustajia, olisi kenties terveellistä olettaa että matkaajat eivät olisikaan tutkijoita ja tiedemiehiä, vaan esimerkiksi turisteja. Humalainen turisti voi sovittaa avaruusaluksen muodon huvittamaan paikallista asujaimistoa. Siinä valossa kaikki on mahdollista. Se, miksi kaapataan lehmiä. Se, miksi ei kerrota maailmanpelastamisesta valtioiden johdoille vaan kaukana maaseudulla asuville kylähullun maineessa oleville.
Ja ennen kaikkea selittyy miksi viljaympyröitä tehdään. Humalapäissä tehdyt töherrykset, yleensä sukuelimiä kuvaavat, ovat ihmisillekin tyypillisiä. Kenties viljaympyrät paljastavatkin avaruusolentojen anatomiasta yksityiskohtia niistä elimistön rakenteista joiden maan asukkaiden analogiset verrokit he pistävät lentelemään taivaalle.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!