Nössöysstandardi

Jotkin asiat ovat pysyviä.
(Blogisti noin 30 vuotta sitten.)

Blogasin eilen reagoinnin "nössöysyhteiskunnasta" puhumiseen. Siinä nössöys viittasi pelkuruuteen, jota sitten nähdään erilaisessa toiminnassa. Pelkuruus on siis joko aitoa tai vähintään sellaisena nähtyä. Siinä oli kuitenkin jo sellainen henki että nössö olisi suulas ja rohkea. Helena Erosen kirjoitus "Suomalaisista kasvatetaan nössöjä" kuvaa samaa linjaa. Hänestä kurin puute johtaa ongelmiin. "Nykypäivän Suomessa lapsille ja nuorille opetetaan varsin itsekeskenen maailmankuva ja asioita sallitaan enemmän kuin varmaan koskaan. Yksilön vapaudet ja oikeudet menevät kaiken muun, esim. vierustoverin opiskelurauhan tai opettajan mielenterveyden ohi. Melkoinen taivashan se on murkkuikäisille hormonipommeille, eipä sillä." Tämä sitten tarkoittaa nössöyttä.

Toki tässä on taustalla asennetta jonka voi nähdä vaikka Sokrateen ajoille asti. Sokrateshan sanoi (suomeksi käännettynä) että "Tämän päivän lapset ovat tyranneja. He uhmaavat vanhempiaan, ahmivat ruokansa ja tyrannisoivat opettajiaan." Se kertonee siitä että asiassa on jotain yleisinhimillistä. Ja että tulevaisuus ei turmellu vaikka lapset tämänlaisia ovatkin. Tai vähintään sellaisena nähdään.

Kuitenkin kun minä olin lapsi, niin juuri päinvastoin kiltit lapset olivat nössöjä. Minä tiedän sen, sillä minä olin todella nössö lapsi. Minun myös kerrottiin olevan nössö, joten kuvaus läpikävi laajemman sosiaalisen konsensuksen arvostelman asialle. Kiltti lapsi taas nimenomaan on kohtelias, käyttäytyy hyvin ja ottaa toisia huomioon vielä siinäkin vaiheessa kun pipo on puussa. Silloin kestetään komentelua ja ollaan mukisematta.

Jossain vaiheessa asiassa on tapahtunut muutos. Kenties se on tapahtunut siten, että nössöys liitettiin nörttikulttuuriin. Nörttikulttuurissa suulaus ei ole välttämättömyys, mutta se on mahdollista. Ja nykyään tietty poliittisesti epäkorrekti "assburgerius" on yksi "nörttiskenen" osa.

Lapsena minun käskettiin puolustaa itseäni ja olemaan rohkeampi jotta en olisi nössö. Että pitäisi sanoa vastaan. Että pitäisi sanoa mielipiteensä silloinkin kun ne ovat epäkunnioittavia. Nykyään, kun allaoleva video esittää minun näkemykseni mukavasta leikkimielisestä yhdessäolosta - ja esimerkiksi argumentointi ja keskustelu on siihen verrattuna aggressiivista - minun pitäisi olla vähemmän suulas, kunnioittavampi ja vähemmän itseäni puolustava - tai olen nössö.
Nössön käsite on siis selvästi elänyt ja muuttunut hyvinkin radikaalisti ajan mukana. Itse asiassa muutos on ollut niin huima, että minä olin nössö, muutin käytösmalliani hyvinkin päinvastaiseksi ja saan yhä kuulla olevani nössö. Tässä tulee helposti vähän paranoidi ja itsekeskeinen olo. Että oikeasti minä olenkin koko ajan ollut hyvin merkittävä nössöyden standardi. Ihmiset ovat siis nössöjä sitä kautta että ne ovat analogisia minun kanssani.

Joku siis ilmiselvästi vahtii minua koko ajan ja nössöyden määritelmä uudelleenattribuoidaan joka ikisen kerran kun teen mitään muutosta käytöksessäni.

Tekisi miltei mieleni uskoa että "nössö" onkin ollut "koulukiusaavan kansanosan" pilkkanimi niille jotka ovat "outoja" ja "vääränlaisia". Ja että siksi koulukiusaajakäytöksellä ihmisyyteen ohjelmoituneet olennot vihaavat sekä niitä joita koulukiusaavat että niitä joita he kiusaavat mutta jotka puolustautuvat tätä vastaan. "Nössö" olisi silloin jonkinlainen uusiotermi jollekin johon koulukiusaajan mieli on leimannut sanan "target". Mutta en kuitenkaan ihan usko, koska tämänlaisen näkemyksen kannattaminen tarkoittaisi että minulla ei olisi kovin suunnatonta merkitystä ja vaikutusvaltaa nörttiyden määritelmään.