Hulluksi tullut kristitty on jonkinlainen arkkityyppi. Äänien päässä kuuleminen asenteella jossa moraali on auktoriteettilähtöistä on tietysti jotain joka tuntuu helposti aiheeseen liitettävältä. Tämän vuoksi siitä on tietysti tullut helppo herjaus. On hyvä kyseenalaistaa harhaisten mielenterveys hyvinkin syvästi. Kenties samasta syystä uskovaisten on helppoa ohittaa koko asia.
Mutta osaavat sitä ateistitkin. Junassa oli ilmeisesti erilaisia mielensekoitusaineita nautiskellut herra, ilmiselvästi ateisti. Ja ilmiselvästi militantti taisteleva ateisti. Siis hahmo jota olen pitänyt jonkinlaisena taruolentona joita esiintyy lähinnä Piispa Jolkkosen fantasioissa. Tätä kautta moni voinee samastua kristittyyn joka kohtaa "äänet päässä" -kortin.
Herran sisältö oli se, että hän selitti että uskovaiset ovat lampaita ja että lampaat tulee teurastaa. Hän huutosönkötti olevansa tähän hyvin valmis tähän tekoon isänmaan puolesta. Huuto jatkui että vasikatkin tulee teurastaa. Pian teurastettiinkin sitten jo lehmiä koska niistä tulee vasikoita. Tunne oli kova, huuto samaten.
Selvää oli, että tämä mies oli pässi. En tiedä mitä hänen pitäisi itselleen tehdä mikäli hänen analogiaan perustuvalla teurastusmyllyllään on väliä. Tosin ihmettelen syvästi hänen suhtautumistaan eläimiin, joten analogiamylly ei liene kovin laadukas etiikan mittari. (Ei mulla muuta.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!