En ole hirveän usein vaikuttunut Derridasta. Joskus tapahtuu kuitenkin poikkeuksia. Tuorein tämänlainen tapaus liittyy hänen différance -käsitteeseensä. Se käsittelee erilaisuutta. Sitä on kenties helpoin ymmärtää samanlaisuuden kautta. Samanlaisuus on perimmiltään toistoa. Mutta ongelmaksi tulee se, että toistamisesta huolimatta identtisyys jää usein saavuttamatta. Kielestä itse asiassa muotoutuu erojen synnyttäjä. Konteksti määrittelee termin sisältöä ja konteksti sitoo termiin merkityksiä. Käsitteet, etenkin niiden konnotaatiot, elävät. Kielestä syntyy vastakohtien kokoelma, jossa trendinä on se, että termien väliset erot korostuvat.
Tästä on hyvä hypätä synonymeihin. Koulussa opetetaan, että synonyymi tarkoittaa sitä että sanalla on sama merkitys. Denotaatioissa ei siis ole eroja, ja sanat voidaan vaihtaa toisikseen. Itse asiasas äidinkielessä usein kannustetaan siihen, että termejä käytettäisiin elävästi ja runsaasti. Eli ei jumitettaisi vakiosanoihin. Todellisuus on tätä harmaasävyisempi.
Kuulin Kata Saastamoisen gradusta. Gradu oli tehty assosiatiivisista eroista synonymiassa. Hänen päähuomionaan oli, että absoluuttiset synonyymit ovat äärimmäisen harvinaisia. Eli synonymisilläkin sanoilla on käytännössä aina eroa. Jos eroa ei ole denotaatioissa, niin konnotaatioissa ; Merkitys voi olla pinnallisesti sama, mutta niillä on tyylillinen ero. ~Esimerkiksi iso-suuri ; Iso on konnotaatioiltaan arkisempi ja viittaa konkreettisuuteen (tai vanhuuteen). Toiminta-alue on rajatumpi. Suuri on hienostuneempi ja abstraktimpi ja sillä on hyvin laaja sallittu sovellusala. Saastamoinen itse kertoi asiaa netissä seuraavalla tavalla "Napoleon oli suurmies, muttei järin iso."
Näin pelkkänä retorisena keinona esiintyvä kieleneloisuusvaatimus on itse asiassa hyvin ovelasti piilotettu viestin sisältöä koskeva vaatimus. ; Synonyymiin vaihtaminen voi muuttaa konnoataatioita ja täten viestiin vaaditaan vääristymää, pohjimmiltaan samaksi väittäminen on tässä yhteydessä ekvivokaatio -päättelyvirheeseen pakottamista. Toki tässä äidinkielen opettajan puolella on se, että monet tekevät juuri kuten itsekin teen. Eli käytän kieltä huolimattomasti ja toistossa ei ole kysymys käsitteellisestä koherenssista vaan siitä että se sana on mielessä. Ei ole mietitty onko juuri se se paras sana välittämään sen viestin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!