Onko teillä koskaan ollut sellaista aamua, että jotta todellisuus vastaisi mielensisäistä maailmaanne, täytyisi jossain syntyä kaksivartaloinen vasikka? Jossain aina syntyy mutantteja, joten todellisuus oikeasti jossain määrin vastaa näitä aamuja. Maailmalla on tällä tavalla draaman tajua. Eli todellisuus vastaa mielensisäistä maailmaa, sitä ei vain helposti näe. Mutta ymmärrätte varmaan.
Minulla on tänään sellainen päivä. Tai enemmän. Sellainen päivä, että miettii millaista olisi olla se vasikka. Vaikeaa olisi elämä. Etenkin jos olisi kuitenkin kaksi mieltä vaikka vain yksi pää. Siinä sitä sitten olisi. Haluaisi syödä eri heinäkasasta kun toinen ruumis. Riutuisi nälissään kahden heinäpaalin väliin ponnistellessa kuin Buridanin aasi.
Eikä sitä toista voisi kuristaa hengiltä yöllä kun se nukkuu. Kun on sorkat, joilla ei voi kuristaa. Ja vaikka jotenkin keksisi että miten, niin silti joutuisi raahaamaan sitä ruumista kuin ne kahlehditut vangit sitä tappamaansa poliisia niissä aavikkoelokuvissa. Ilman kahletta vielä! Omaan kuolemanhan asti sitä toista joutuisi raahaamaan.
Kyllä kävisi hermoille tälläinen. Rauhaa ei saisi. Varmaan jossain vaiheessa yrittäisi juosta jyrkänteeltä, mutta ei voisi kun toinen juoksisi päinvastaiseen suuntaan. Ja mikä pahinta; Hän saattaisi ehkä tehdä sen sinun omilla jaloillasi.
Niin ei ole helppoa kellään, ei edes eläimellä! Ja jotenkin tästä tulee itselle parempi mieli. Joko siksi että tietää että voisi olla huonommin. Että voisi olla jotain mitä nyt ei ole, kuten toinen ruumis. Että mitä kauheuksia maailma voisikaan antaa. Että on hyvä mitä kaikkea ei itsellä ole!
Tai sitten on sadisti ja nauttii toisten huonommin menemisestä. Että korostaa että itse on parempi, kun on kaikkea vähemmän kuin muilla! Niin se vain on, että joku vaan on ekosti ego.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!