Erilaisia Zombieita

"Vanhakantainen", mielestäni klassinen, zombie oli kuolleista herätetty ; Henkiin herätys tapahtui salamoinnin ja okkultisten rituaalien tai tieteenä kaupatun hullun tiedemiehen kokeilujen avulla. Se nousi tekemään henkiinherättäjänsä tahtoa ikään kuin tahdottomana orjana. Tämä zombius ei ollut tarttuvaa. Tämä malli sai ihmiset kokoontumaan yhteen ja taistelemaan sitä vastaan. Tämänlaisia zombieita vastaan voidaan taistella uhrautuvasti, ja uhriksi ei helposti jätetä ketään omista.

"Tuoreemmanlainen" zombiekuva on sen sijaan maallistunut siinä mielessä että okkultismi on jätetty vähemmälle. Yhä useampi zombie -elokuva perustelee zombiuden sairauden kautta. Tässä zombieudessa oleellista on, että se rakentaa hyvin erilaisen dynamiikan sankareille ; Heitteellejätön dynamiikka korostuu. Tämäkin toki korostaa sitä että massoja vastaan taistelevat tekevät yhteistyötä. Mutta sävynä on se, että tämä diili koskee vain taistelukykyisiä. Purtu on sama kuin esizombie, esivihollinen. Tässä maailmassa omia jätetään helposti syötäväksi. Uhrautuva sankaruus vähenee. Koska tässä maailmassa uhrautuva sankari enemmänkin lisää zombieiden määrää (itsellään).

"The Walking Dead" on itse asiassa vienyt tämän zombiekuvan vielä astetta pidemmälle. Siinä zombieus leviää alkuvaiheessa pelkästä puremasta. Myöhemmin esiin nousee kuitenkin ajatus siitä että zombieus on sairaus, joka ei aina vaadi näkyvää puremajälkeä. Juoni keskittyy tälläisessä asetelmassa yhä enemmän vainoharhaan. Jokainen on epäilty. Edes sankarillisuus ei auta. Päädytään zombie -elokuville yleensä vieraaseen asetelmaan, jossa keskitytään ryhmää hajottavaan paranoijaan. Zombie on jopa tautimuodossaan ollut yleensä karkeasti ottaen ulkopuolinen uhka, joka on tunnistettu jo ulkonäöltä.

Nähdäkseni tätä voidaan käyttää vertauksena erilaisille konservatiivisille asenteille. Ajatus ei tietysti ole kovin erikoinen. Olen jo aikaisemmin blogannut siitä miten elokuvien suosio näyttää noudattavan kaavaa jossa liberalismi liittyy vampyyreihin ja konservativismi zombieihin. Tavallaan liberalismin stereotyyppinen kauhukuva liittyy vampyyrimäisiin piirteisiin ja konservativiistereotypia taas liittyy juuri zombieihin. Nämä mielikuvat ovat tietyllä tavalla irvikuvia ja olkiukkoja ja propagandaa. Mutta niihin jossain määrin uskotaan, ja niillä on siksi voimaa.

Heijastaisinkin tämän vertauksen siihen, että tosiasiassa konservatiivien kauhukuva löytyy zombieista. Mutta konservatiivien ihailema sankarityyppi taas näkyy enemmänkin zombie -elokuvien sankarihahmoista. Vampyyrielokuvien sankareiden voisi luulla heijastavan vahvasti konservatiivien sankari-ihannetta, mutta hieman yllättävää kyllä minun silmiini zombie -genre vaikuttaa nimenomaan siltä että konservatiivien sankarihahmot laitetaan kohtaamaan konservatiiviuden uhkakuvat. Kenties tämä kertookin siitä että konservatiiviuteen liittyy jonkinasteista itsereflektiivistä uhkien punnitsemista. (Mikä ei ole ollenkaan huono piirre.)

Siksi en voikaan sanoa muuta kuin että klassisessa zombie -elokuvassa puhutaan sosiaalisesta yhteydestä, jossa yksilö vapaaehtoisesti uhraa itsensä suuremman hyvän edestä. Sitten tuli ns. uusliberalismi, joka miellytti konservatiiveja vahvasti. Siinä verotus ja heikommista huolehtiminen jätettiin vähemmälle. Ajateltiin että heikompien tukeminen kannustaa loisimiseen. Nykyhetken uuskonservatiivien maailma taas on "äärimmäisen nietzscheläistynyttä". Tätä kuvaa lähes McCarthyn kommunisminpelkoa vastaava ajatus ulkopuolisista tunkeutujista. (McCarthy muistuttaa oivasti, että paranoija on toki ollut konservativismille lieveilmiö luultavasti aina. Tämä näkyy vanhan konservatiiviudenkin asenteissa, mutta ei zombie -elokuvissa vaan sellaisissa elokuvissa joisa pahat avaruusolennot näyttivät ihmisiltä. Tai "Battlestar Galacticassa", jossa ihmisten näköiset cylonit olivat ihmisen näköisiä robotteja. Tälle paranoijalle on nyt annettu enemmän tilaa.  "South Park -konservatiivius" sisältää ihanteita joita ei tarvitse hakea "The Walking Deadia" kauempaa.

Tässä nykyisessä maailmassa liberaalia uhkaa vastaan voidaan taistella vaikka kohduilla. Tässä maailmassa voidaan jättää lapsia heitteelle. Ja vastustaa tiedestandardeja vain siksi, että ne nähdään liberaalina biasina joka aivopesee omat lapset. Liberalismissa nähdään vakavista vakavin Tartuntavaara. Zombie -elokuvien kautta ponnistava metafora yltää pitkälle. Turhan pitkälle. Niin pitkälle, että sitä hieman häpeää sitä että on loppujen lopuksi itsekin periaatteessa konservatiivi, tai ainakin konservatiivinen.