torstai 8. elokuuta 2013

Varpaat

Hevonen kykenee heti syntymänsä jälkeen koikkelehtimaan ympöriinsä.  Ihmisellä ei ole tämänlaista. Vauvat osaavat vain makoilla ja huitoa. Ne eivät esimerkiksi kykene pakenemaan parin päivän ikäisinä susia. Tämä tarkoittaa sitä että valtaosa motoristista taidoista on opittava. Niille on oltava motorinen muisti.

Olisiko vähän ikävää jos tulisi motorinen amneesia; Eli muistaisi kyllä elämän oleelliset knopit kuten talvisodan vuosiluvut, sen että maa kiertää aurinkoa, ja että Päivi Räsänen ei edusta kirkon virallista kantaa. Mutta unohtaisi motorisen toiminnon. Ja vielä hankalampaa olisi jos unohtaisi senkin mitä niillä raajoilla tehdään.

Kun vaikka aamulla heräisi ilman motorista muistia, olisi kuin vauva. Sitä heiluttelisi käsiään ja jalkojaan sivuilla, eikä älyäisi mitään. Olisi yhtä hämmenystä koko elämä. Nyrkille oppisi tärkeitä funktioita, kuten suuhun tunkemisen ja sormelle nenänkaivuun. Oppisi pian että takajalalla korvan takaa rapsuttaminen ei suju yhtä hyvin kuin koiralla ja että kannattaa käyttää käsiä. Elämä olisi yhtä hämmästystä.

Eikä vähiten siinä vaiheessa kun heiluttelisi varpaitaan ja ajattelisi, että mitkä kummat tuossa? Että mihin noita tarvitaan? Ei voi tarttua, eikä niillä tunnu olevan muuta järkeä kuin oven alle jääminen ja se, että erilaiset esineet putoavat niille. Miten sinä vastaisit itsellesi varpaiden tärkeydestä jos et olisi itsesi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!