Lapsuuteni ei ollut erityisen filosofinen. Esimerkiksi Herakleitoksesta - tai muistakaan aikuisista - välittämättä ryvin monta kertaa samassa ojassa. Tässä minua toki yritettiin valistaa ; Ajateltiin että ojassa rypemisen pitäisi olla itsestäänselvää, a priorisen tiedon mukaan typerää. Tai että talvipakkasilla kastellut kengät opettaisivat empiirisestä kokemuksesta jotain edes a posteriorisesti. Kumpikaan näistä filosofian pääsuuntauksista eivät kuitenkaan vaikuttaneet minuun suuresti.
Mutta mitäpä sitä voisi tehdä kun maailma on mitä on. Siinä maailmassa ojassa oli jännittävää ja lumi - joka oli parempaa kuin mikään nykyajan lumi - oli juuri sopivaa siihen että lumikasaan voi kaivaa käytävän ja sen perälle onkalon. Täällä lumiluolassa rukkasta nuolemassa sitten saatoin esimerkiksi katsella seinämälle syntyviä heijastuksia joita syntyi joko auringosta tai luolan ulkona ohi ajavista autoista.
Kun sitten ryömin luolasta, tapani mukaan läpimärkänä, ulos oli maailmassa vain pinnallista puuhastelua. Siellä oleva maailma ei ollut mitään sellaista ylevää joka huutaisi että se olisi Totuutta ja Perimmäisempää Ymmärrystä. Eihän siellä tajuttu edes lumiluolien hienoutta! Kun sieltä ryömi ulos ei siinä ollut helppoa kokea mitään valaistumista. Odotettavampaa oli, että ulkopuolella aikuiset odottaisivat vain tekosyytä milloin pistäisin pääni ulos aurinkoon. Ja varjotkin kiinnostivat heitä lähinnä siinä mielessä, että he olivat päättäneet että jos ulostullessani näen varjoni, niin talvi jatkuu vielä kuusi viikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!