Minulle opetettiin kotona että koulussa että opiskelu oli kannattavaa juuri työelämän kannalta. Eli kun opiskelee, saa rahaa. Opiskelematon taas päätyisi köyhyyteen. Koska liian moni uskoi tämän, on maailmassa ilmiö nimeltä "akateeminen työttömyys". Olen törmännyt useampaan tämänkaltaiseen henkilöön.
Erikoista on, että humanistit ja biologit jotka eivät pääse alalleen töihin ovat kuitenkin varsin epähaluttuja myös kaikkiin sellaisiin töihin jonne käytännössä kävelee harjoittelemaan suoraan peruskoulusta. Sellaisetkin ammatit - itse asiassa etenkin ne - ammatit joissa aikaisempaa työkokemusta ei vaadita ja jotka ovat useimmille ensimmäisiä työpaikkoja ovat varsin haluttomia ottamaan töihin. Ilman tutkintoa on monesti parempi kuin tutkinnon kanssa.
Perushenkenä on se, että:
1: Työnhakijan uskotaan olevan lyhytaikainen työntekijä. Eli kun on tutkinto, niin se työ olisi pian tulossa. Tämä johtaa helposti työttömyysputkeen kun työpaikka ei uskalla ottaa töihin. Tämä on sinänsä merkityksellistä että tällä hetkellä esimerkiksi tietotekniikkapuolella aloja on vähennetty aika hurjasti. Opettajanpaikat täyttyvät ja sen jälkeen atk -ammattilaisilla on käytännössä tarjolla duunia niihin aloihin johon koulutus ei osu, ja johon siitä ei ole apua. Käytännössä sitä joutuu kaupan kassoille. Olettaen että huolisivat. Eivät huoli. (Hupaisaa sinänsä että noilla aloilla vaihtuvuus on ylipäätään melko suurta, joten pitkäaikaisuuden olettaminen ja odottaminen on tietyllä tavalla ... hoopoa.)
2: Toisaalta esiin nousee aina myös kysymyksiä rappion syiksi, etenkin jos onnistuu vakuuttamaan että on tulossa pidempiaikaiseksi. Kun fiksu ihminen hakee elämänuralle puhelinmyyjäksi, ei voi olla miettimättä taikasanoja kuten "alkoholiongelma". (Ei sillä, olen itse puhelinmyyntityötä tehnyt ja voin sanoa että "alkoholiongelma" on yllättävän monen puhelinmyyjän pahe. Eli alkoholittomuuden odottaminen on tietyllä tavalla ... hoopoa.)
Opiskelussa kannattaakin päästä alalle jota on opiskellut. Tai sitten ei pääse. Tutkinnosta tulee nimittäin välittömästi rasite jos ei pääse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!