Joskus ihmiset soittavat minulle. Välissä voi olla pitkiäkin aikoja. En ole tiivis yhteydenpitäjä, oikein kehenkään. Tavallista on, että soittaja kysyy kuulumisia. Sitä että onko jotain tapahtunut. Kysymys on hankala ja jossain määrin, miten sen nyt sanoisi, "pointless". Elämä on kaiken kaikkiaan tylsää, latteaa, ikävystyttävää ja masentavaa. Tuntuu omituiselta että siitä tiedustelusta tehdään hyviä tapoja. Luulisi että pitäisi rakentaa illuusiota, jossa juuri tämänlaisia puolia kierrettäisiin. Näin saataisiin kepeää ja keveästi aloitettavaa keskustelua jossa ei olisi noloutta ja elämän nurjia puolia. Eli sitä mitä etiketti ja hyvät tavat yleensä yrittävät rakentaa.
Tälläisiin on oikeastaan älyttömän vaikeaa vastata. "Unkurin" tapaan sitä miettii että oikein mitään ei tule ainakaan mieleen. Että ei sitä tapahdu mitään. "joku voisi sanoa, että olen turhautunut elämään. okei, jos se on turhautuneisuutta, se on hellää ja kärsimätöntä turhautuneisuutta. tai sitten se on rakkautta." Menee ja tapahtuu kaikenlaista eläessä, ei elämää analysoidessa ja luokitellessa ja miettiessä. Ei ole suunnitelmia jotka menisivät pieleen. Ei unelmia jotka romahtaisivat. Ei vaatimuksia, suunnittelua ja pettymyksiä, vaan kokemuksia.
Itsestä tässä kohden tuntuu että vastaus onkin hieman kuin olisi esitelmää aloittamassa ; Kun opettaja antaa esseeaiheen ja sanoo että "tästä kirjoitat". Siinä sitä sitten on jumissa. Etenkin kun asiani tuntuvat latistuvan kolmeen päätyyppiin. (1) Rutiininomainen muuttumaton, ikuinen, tylsä joko itselle tai vähintään kuuntelijalle. (2) Röyhkeä, epäkorrekti, rietas. Joku voisi sanoa että olen oma itseni, mutta tämä ei valitettavasti tarkoita sitä että en olisi erikoisuudentavoittelija. Nämä asiat ovat kiusallisia joko kuuntelijalle tai vähintään itselle. (3) Laiton. Siitä riittäisi jutun juurta joka kiinnostaisi itseä ja kuuntelijaa, mutta valitettavasti tämä luokka on valitettavan tyhjä, ja se johtuu pääasiassa siitä että toimintani ja käyttäytymiseni on lähes poikkeuksetta kohtaa 1 kun taas pään sisäinen on kohtaa 2.
Tämmöistä ei tietysti voi alkaa sepustamaan. Ainakaan jos joku läheinen ja lähimmäinen soittaa. Saatikaan jos joku kauimmainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!