Kreikkalaisessa mytologiassa luonnon syklisyyttä selitettiin siten, että Persephone, vieraili manalassa aina talvisin ja nousi sieltä ulkomaailmaan kesäisin. Tämä toistui vuosittain, ja sen seurauksena syntyi vuodenajat. Tämä on tietysti ns. taikauskoinen selitys vuodenajoille jotka tosiskientistiskeptikko selittää planeettamme suhteella aurinkoon. (Ja ollakseen muuta kuin pseudotieteilijä, hän peräti ei selitä tätä planeettamme läheisyydellä aurinkoon vaan maan kallistuskulmalla suhteessa aurinkoon.) Kuitenkin tässä mytologiassa on jokin syy-yhteys joka on tavallaan "sillei mytologiamaailman sisäisen toiminnan kannalta" järkevä.
Jotain aivan muuta onkin sitten lankalaulantaihin liitetyt näkemykset. Kristinuskon teologian kannalta pääsiäinen on hyvin merkittävä. Tässä mielessä on "sillei mytologiamaailman sisäisen toiminnan kannalta järkevää" uskoa että pahat voimat saivat valtaa maan päällä aikana kun Hyvyyden Ruhtinas oli haudassa kuolleena noustakseen kolmantena päivänä (joka on itse asiassa tapa saada kuolleenaolemisaika vaikuttamaan mahdollisimman pitkältä suhteessa kuolleena käytettyyn aikaan).
Mutta Jeesuksen ja Persephoneen välillä on oleellinen ero. Persephone palasi syklisesti manalaan. Jeesus kuoli syntiemme vuoksi vain kerran. Toisin sanoen kristilisessä opissa Jeesus ei kuole joka vuosi pääsiäisenä. Ja näin trullit eivät saa vapaata aikaa. Sillä pääsiäinen vain muistelee Jeesuksen kuolemaa, se ei ole Jeesuksen kuolema. Syy-yhteys puuttuu jopa tarinan tasolla. Ja näin nämä taikauskot - joita nykyään ei toki enää kannateta mutta jotka ovat aikanaan ei niin kauan aika sitten historiassa ovat olleet maineeltaan aivan relevantteja uskomuksia - ovat taikauskoisempia kuin muut taikauskot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!