Hämmästyin törmätessäni jouhevaan poljinroskikseen. Se oli hieno ja tarkoitettu rikkaille. Tavalliset poljinroskikset eivät koskaan toimi, etenkään virastojen tai julkisten paikkojen. Aina kuuluu vaan lonksutusta ja mitään ei tapahdu. Paitsi että roskaämpärin kaatuminen varpaille on jotain joten jotain tapahtuu. Rikkaat byrokraatit saavat toimivat vempeleet ja köyhille vaan tarjotaan risat, toimimattomat ja karkuun lähtevät roskikset, ilmeisesti virikkeeksi.
Sitä sanotaan että tarve on keksintöjen takana. Ja risojen roskisten hyvänä tarkoituksena onkin kannustaa. Ne ovat loukkuja jotka tarjoavat odotuksen toiminnasta, vaikka sitä toimintaa ei tule. Silti jokaisen kerran toiveikkaana painaa jalka poljinta. Tämä opettaa
sarkasmia huumorintajua. Ja köyhä voi kannustua yrittämään itse muuttamaan asioita sen sijaan että odottaisi että asiat toimisivat säällisesti, kun ne päinvastoin eivät toimi, selvästi. Tajuaa köyhäkin, että poljinroskis on itse asiassa rakenteellisesti simppeli laitos, joten miten mikään mutkikkaampikaan toimisi jos ei itse tee? Näin syntyy innovaatioita, sen sijaan että luotettaisiin vain poliitikkoon tai insinööriin tai ihmisten hyväntahtoisuuteen tai toimiviin roskiksiin. Eli luotetaan taikauskoihin, joissa ei ole mitään järkeä. Jumalan olemassaolo on mysteerillinen mahdollinen ihme, toimiva virastopoljinroskis mahdoton ihme!
Kehityskin kehittyy. Roskiksissakin toimiva poljinnin on vasta alkusoitto, preludi. Nyt on rikkaille olemassa jo liikkeentunnistimella varustettu sähkötoimisia automaattiroskiksia. Poljinroskiksia joissa ei ole polkimia. Kuinka soma keksintö! Nyt ei tarvitse turhaan poljeksia pötikkää auki, mutta on silti hygienia. Köyhille on tästäkin varmaan tulossa kannustava versio jossa se jää aukeamatta automaattisesti kun vain huitoo sitä päin! Samalla syö sähkövirtaa se, kuinka edistyksellistä.
Atomiaika on koittanut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!