Jos minun pitäisi lyhyesti listata jotain asioita, joita pidän uskonnon psykologian kannalta relevantteina, lista olisi suunnilleen seuraava:
1: Uskontoa ei muurreta maailman pahuudella tai debatilla. Sillä usko on vähän kuin teokratia ; Se vahvistuu vaikeuksista. Mistä tahansa vaikeuksista. Siksi jos kristitylle käy onnettomuus, hän on entistä vahvemmin mukana uskossaan. Ja jos debatoit, se vain motivoi entistä lujemmin. (Itse debatoin uskontoaiheesta, mutta motiivini ei ole heidän mielipiteensä muuttaminen. Olenkin toistuvasti kertonut siitä että heidän vakaumuksensa ei liikuta tai kiinnosta minua pätkääkään. Tätä on monien vaikeaa uskoa. Ja sitten kun tämä kannanottoni debatin vaikutuksista tulee esiin he uskovat että en ole sisäisesti looginen ja koherentti.)
2: Uskonto ei anna voimaa kestää vaikeuksia. Se pikemminkin tarjoaa ratkaisua ongelmiin jotka se itse ensin luo ; Jotta ottaisit ratkaisun sinun olisi ensin hyväksyttävä nämä ongelmat. Uskonnolliseen maailmankuvaan siirtyminen ei tältä osin muuta mitään.
3: Maailmankuvan vaihtaminen on aina stressaavaa. Siksi uskovan vakaumuksestaan luopuminen on onnettomuuden lähde vaikka usko itsessään ei voimista mitään.
Tämän päivän Helsingin Sanomat korostaa näitä perusnyrkkisääntöjä. Se näytti että luonnonkatastrofeilla on tapana vahvistaa uskoa. Mutta että uskonnolliset eivät ole onnettomampia kuin uskonnottomat. "Uudessa-Seelannissa ihmisten uskonnollisuus laski tasaisesti vuosina 2009-2011, Canterburyssa, maanjäristyksen vaikutusalueella, uskonnollisuus lisääntyi 8,6 prosenttia. Tässä suhteessa alue erottui siis selvästi muusta maasta. Uskonnollisuudesta ei kuitenkaan näyttänyt olevan ainakaan sellaista lohtua, joka olisi saatu tutkimuksessa esiin. Ihmisten itse arvioimassa hyvinvoinnin tunteessa ei ollut merkittävää eroa uskonnollisten tai uskonnottomien välillä. Toisaalta, huonoiten näytti menevän niillä, jotka sekä menettivät uskonsa maanjäristyksen seurauksena että kokivat maanjäristyksessä jonkin henkilökohtaisen menetyksen."
Ei mitään uutta maailman alla ; On kuitenkin mukavaa muistuttaa ateisteja jotka jostain syystä debatoivat pahan ongelmalla. Heistä ei ole loogista ajatella että "Jumala teki tämän, usko ja palvo siis Häntä, joka tappoi naapurisi, rikkoi talosi ja rampautti koirasi." Kuitenkin jokainen joka on liikkunut profetiakahjojen parissa tietää että jokainen katastrofi on heille erityislaatuisen kauhistelevan ja moralisoivan ilon aihe. Nämä ihmiset todella osaavat rakastaa Jumalaa joka syntiä tekee. (Mutta toisaalta he itse ovat kertoneet minulle että he rakastavat syntistä vaikka vihaavat syntiä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!