Objektiivinen keskustelukulttuuri kannustaa siihen että puhuttaisiin asiasta eikä ihmisestä. Tämä onkin hyvin tärkeää, sillä ihminen on luonnostaan sosiaalinen. Tästä seuraa se, että auktoriteetti ja sanojan habitus ja status muuttuvat turhankin helposti mielipidettä eniten ohjaavaksi voimaksi. Siksi muistutetaankin aivan asiallisesti, että ad hominem -argumentaatio on juuri sitä että puhutaan ihmisistä asian sijaan.
Tässäkin on kuitenkin konteksti. Tästä löytyy varsin näpsäkkä kuvaus Magnus Millsin "Aidantekijät" -teoksesta. Siinä pitkään aitoja tehneitä ns. gonahtaneita skotteja johtamaan laitetaan heitä kokemattomampi britti. ; Tämä herättää tietysti skismaa ; Huvittava kohtaus syntyy kun skotti purkaa turhautumistaan britteihin. Työnjohtaja ei voi oikeastaan muuta kuin ajatella, että viha ei edes kohdistunut häneen, koska vaikka hän oli ainut britti paikalla, raivoaminen kohdistui britteihin monikossa.
Hyvin usein arvokeskustelussa käykin juuri niin että puhutaan asiasta eikä ihmisestä. Ja tätä tehdään juuri tällä tavalla. On hyvä muistaa, että ihmisen sosiaalisuus on luonteeltaan juuri sellaista, että se luo ryhmittymiä. Skotin on helppo rakentaa vihaa "britteihin", jotka ovat tämän jälkeen "toinen". Siksi käy helposti juuri niin että vihaa ei kohdistetakaan yksilöön vaan kansanryhmään.
Varmin merkki tästä on juuri se, että puhutaan monikossa kun kohde on selvästi yksilö. Tällöin yksilöstä tehdään vain ja ainoastaan edustaja tälle suuremmalle ideaalille eikä hänelle nähdä roolia tämän osan ulkopuolella. Tai sitten tehdään kuten "Aidantekijät" tekevät pomolleen kirjan edetessä. Eli brittiviha ei lienny, mutta jotenkin brittiä ei enää nähdä aidosti brittinä. Ehkä työnjohtaja onkin se paljon puhuttu "aito skotti" ja sopii siksi mukaan porukkaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!