Yhtenevät intressit

"Skifisarjoissa" on hyvin tavallista, että vastassa on monia erilaisia kilpailijoita ja vihollisia. Tästä seuraa usein se, että strategisista syistä rakennetaan erilaisia, mahdollisesti lyhytaikaisia, liittoumia. Esimerkiksi "Stargate SG1" -sarjassa yhteinen vihollinen Goa'uldit, yhdistää ihmiset ja Tok'Ra:t, ja Tok'Rat ovat yleensä ottaen vakaita ja vahvoja liittolaisia paitsi silloin kun Tok'Ra:t pelaavat omaa politiikkaansa ja ohittavat täten ihmisten intressit. Toisaalta ihmiset tekevät väliaikaisen liiton Goa'uldejen kanssa koska heidän on yhteisvoimin taisteltava yhteistä vihollista, replikaattoreita, vastaan.

Sarjoja kuvaakin tyypillisesti "ehdollinen moraali" jossa asiat nähdään monisyisinä asioina, ja jossa paras tulos saadaan siten että vastustajakin voi olla joskus samaa asiaa ajava ja silloin yhteistyö on hyödyllistä.

Tämä tuntuu monesti unohtuvan nykypäivänä. Tämä näkyy hauskasti Laasasen kodonhoidontukea koskevasta esimerkistä ; "Kataisesta ja Kokoomuksesta on tullut konna tarinaan kotiäitien töihin saattamiseksi, vaikka ideaa ovat vuosien ajan ajaneet lähinnä feministit ja vasemmisto. Kun idean esittää feministi tai vasemmistolainen, niin kyseessä jalo taistelu naisten oikeuksien puolesta, mutta kun saman idean esittää Kokoomus, niin kyseessä on uusliberalistinen taistelu naisten oikeuksia vastaan." Tämä johtuu siitä että feministit näkevät helposti intressit mutta eivät toimintaa ja sen vaikutuksia. Syynä ei tässä kohden ole se, että he olisivat "telaketjufeministejä" eli naisia jotka kohtelevat miehiä kuin sovinistimiehet naisia. Syynä on muodissa oleva postmodernismi. Se tiivistää asiat intresseihin.

Ja tarkennukseksi : Kyseessä eivät ole samanlaiset intressit kuin Skifisarjoissa. Sillä skifissä intressit ovat laajempia tavoitteita joissa on mukana toiminta. Postmodernismissa intressi on taustalla oleva abstraktimpi pääperiaate. Tämä johtaa helposti siihen että ei ole väliä mitä muutosta hakee vaan enemmänkin siitä minkä nimilapun alla tätä tekee.

Esimerkiksi jos feministi hakee tasa-arvoa sillä että haluaa naiset töihin, tätä nähdää emansipationarisena ratkaisuna. Silloin sitä tulee tukea ja esimerkiksi kannustaa taustalla olevaa "sisaruutta" tai "tasa-arvoistumispyrintöä". Jos taas Kokoomuslainen haluaa naiset töihin, on ahne porvari haluamassa imeä ja riistää myös naisten selkänahasta. Intressiksi nähdään raha ja taloudellinen voitto joten täsmälleen sama ulkonainen aktio nähdään pahana ja vastustettavana.

En näe tätä suoraan samana kuin postmodernistejen ristiriitaisuus, sillä ymmärrän että asiat ovat monisyisiä. Esimerkiksi naisten töihinmeno on asia joka voi joltain puoliltaan tukea tasa-arvoistumista ja toisilta puolilta heikentää sitä. Olen tottunut siihen että tasa-arvossa on useita vaikuttavia puolia ja usein tilanne onkin se, että joudutaan tasapainoilemaan siten että muutos yhden eduksi on toisen haitta. ; Jos yhdessä vaiheessa saman asian korostaa olevan tasa-arvoa ja toisaalla ei, niin se johtuu siitä että painottaa eri puolia.

Tarkalleen ottaen en myöskään näe ongelmana että postmodernistit olettavat että kaikki eettinen on poliittista. Yleensä näin nimenomaan on. Ja rahanahneusintentiot ovat rahannahneuden politisointia. Ongelmana on se, että he näin tehdessään helposti muuttavat kaiken politisoinnin eettiseksi. Tällöin toimenpiteet jäävät ikään kuin syrjään ja korostetaan pelkästään hyviä tavoitteita.

Olenkin aikaisemmin pitäytynyt vahvasti eroon profeminismileimasta. Sillä en pidä profeminismistä. Profeminismiä on puolustettu sillä että sen taustalla on vain ajatus tasa-arvoisuudesta. On sanottu että jokainen mies jonka mielestä tasa-arvoa pitää kannattaa pitää olla profeministi -nimen alla koska profeministejä on niin monenlaisia että käytännössä mikä tahansa mielipidejoukko löytyy jostain profeminismiliikkeen moniarvoisen ja monisyisen kokonaisuuden alta. Koska ihmiset katsovat intressejä eivätkä toimintaa, heistä tässä on jotain järkeä.

Itse taas pidän juuri tätä vahvana perusteluna pysyä kaukana profeminismistä ja sen kaltaisista ; Sillä pohjimmiltaan "monisyinen mielipidekirjo" tarkoittaa pohjimmiltaan sitä että mitä tahansa toimintaa poliittisia muutoksia ja vastaavia voidaan ajaa profeminismin nimissä ja että tärkeää on nimilappu sen sijaan mitä muutoksia ollaan tekemässä. Kysymys ei ole mistään yhteisestä toiminnasta vaan yhteisestä nimilapusta. Nimilappu on siis tärkeämpi kuin ns. toiminnan substanssi. Tämä korostuu siinä että postmodernisti kiistää sen, että subtanssin merkitys olisi pohjimmiltaan mitään muuta kuin tulkinta. Tämä korostaa sitä että taustaideaali on tärkeämpi kuin se mitä sen nimissä tehdään.

Yhteistyö "vihollisen kanssa" taas on jotain jota itse pidän tärkeänä osana hyvää "poliittista välinepakkaa". Sillä se pakottaa siihen että vasustajaa ei redusoida yksinkertaiseen nimilappuun. Eli jossa vastustetaan (tai kannatetaan) lakialoitetta ei sen sisällön vaan sen esittäjän poliittisen tai muun ideologisen puolueen vuoksi. Jos on valmis tekemään yhteistyötä vihulaisen kanssa ei ole ehdottomuuksia ja on pakko nähdä asiat monisyisemmin.

Lisäksi se korostaa sitä että jos etiikka on poliittista, niin jos käy niin omituisesti, että ne "Kokoomuslaiset" olisi kerrankin oikeassa, niin eikö sitten kannattaisi käyttää heidän luomaa strategista etua oman ideaalin ajamiseen sen sijaan että tämä koettaisiin jonain pakkotilana jossa pitää määritellä vastapuolen intressit pahoiksi ja joksikin josta on irtauduttava. Yhteiset tavoitteet ovat syy tehdä yhteistyötä. Mutta postmodernismin mukana olevat vakiintuneet tavat laittaa intressit ytimeen johtavat siihen että ideaali menettää sisältönsä ja toimintansa ja muuttuu pelkäksi nimilapuksi josta ei välitetä mitä sen taakse laitetaan. Koska sisältö ja toiminta on aina vain "ideaalin tulkintaa" josta voidaan olla erimielisen sisäisesti itsekriittisiä (ignorantteja) ad nauseam.

Postmodernismissa vihollisuus nouseekin juuri tämän vuoksi substanssin yli. Sillä muutoin maailman muuttamisen sijasta keskitytään siihen millä nimilapuilla ja keiden nimien yhteyteen muutokset ja muuttamattomuudet nimetään. Siinä missä määrin on oikein sanoa että "telaketjufeministi vihaa miehiä ja sovinisti naisia" on oikein sanoa että "postmodernisti vihaa jotain ideanimilappua" joka tulkitaan sitten mitä erilaisimpiin tilanteisiin, yleensä siksi että ideaalit on käytännön syistä tiivistetty instituutioihin, järjestöihin ja vastaaviin toimijoihin. Eli nämä toimijat ovat ideaalejen symboleja joita ei vihata itsenään vaan joita vihataan siksi että niistä on tehty ideaalejen symboleja.

Mutta tietysti jos puhutaan intresseistä postmoderniin malliin, se mikä helposti nousee keskiöön on jonkinlainen vihollisuus. Tämä ei tapahdu siksi että postmodernismi on mitä on. Se nousee siksi että ihminen on mitä on. Ihmisen mielessä on yleensä dikotominen viholliskuvan luominen. Ja tästä tulee helposti tärkein intresseistä. Tämä on tietysti kätevää jättää sanomatta ja unohtaa.