Kiinalaisen tarinan mukaan tien varteen kaivettiin kaivo. Se oli hyödyllinen, virkistävässä paikassa matkamiehille ja ihmiset puhuivatkin Ihanasta kaivosta. Mutta sitten eräänä yönä siihen putosi mies. Tämän jälkeen ihmiset karttoivat tätä Hirveää Kaivoa. Kun paljastui että hukkunut oli varas, joka oli pakenemassa lakia, ihmiset puhuivat Oikeutta Jakavasta Kaivosta. Samasta kaivosta oli eri mielipiteet.
Tarina on kiinalainen, koska taolaisessa ja zeniläisessä ajattelussa vältetään asioiden teleologisoimista. Näin tehdään siitä huolimatta että niillä uskotaan olevan "sisin luonto". Länsimaissa ajatus tuntuu omituiselta. Aristoteleestä lähtien sisäinen luonto on määritetty teleologisin termein, metafysiikka on näin ollen intentionalisoitu. ; Ja vaikka teologitkin käsittelevät usein alkusyyjumalaa joka on vain aktuaalisuutta, ja pitävät antropomorfistista jumalaa banaalina, niin heistäkin on usein miellyttävää että Craigin tapaiset ihmiset kaikesta huolimatta puhuvat Jumalan persoonasta (tai jopa Hänen kolmesta persoonastaan) ja rakkaudellisuudestaan. Pahan ongelmaa käsittelevät hyväntahtoisuusargumentit ovat täynnä Jumalan antropomorfistamista.
Itse olen tässä suhteessa hyvin "taolainen", siinä mielessä että uskon että luonto toimii luonnonlaeilla. Ja että tässä maailmassa toimii syy ja seuraus. Siksi en ajattele että kaivoja tulisi antropomorfistaa tai intentionalisoida. Ei vaikka niillä on rakennelmina tarkoitettu toiminto ja funktio. Itse näen että teleologia ja funktio eivät liity kovinkaan lujasti yhteen, länsimainen filosofia on ne siis väärin yhteenliittänyt. Näin ollen jos et voi erikseen näyttää että jollakin on aivot, sen intentionalisoinnissa ei ole oikein mitään mieltä. Ja pidemmälle ; Jos havaittu tietoiseksi määritelty toimintamoduuli on seurausta tiettyjen aivorakenteiden läsnäolosta ja se kaikissa tiedetyissä tapauksissa tämä havaittava yhteys katkeaa aivojen poistamisen kautta, ei ole enää ollenkaan järkevää selittää elämää intentioilla. ; Sillä jos tietoisuus on elämän seuraus, ei elämä voi olla tietoisuuden seuraus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!