sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Twist with a dark -sided jew

Amerikoissa uskonvakaumus on tärkeä asia. Yksi valtio yhden Jumalan alla -slogan tarvitsee aina puolustajia. Sillä Aidon Amerikkalaisuuden pahimmat vastustajat eivät ole islamistiset terroristit, pukinpartaiset murtavalla aksentilla englantia lausuvat neuvostoliittolaiset tai vastaavat kammotukset. Demokraattisen Amerikan pahin vaara tulee oman maan sisältä. Amerikan onkin aina syytä pelätä ensisijassa omia kansalaisiaan. Niitä joilla on esimerkiksi väärät mielipiteet.

Tämänkaltaista näkemystä edustaa esimerkiksi Pastori Worley, joka sai medianäkyvyyttä erikoisesta ratkaisusta homoseksuaalisuusongelmaan. Hänestä homojen olisi kuoltava. Olisi tehtävä sähköaidalla rajattuja alueita jonne homot voitaisiin raijata. Ratkaisu toki korjaa tilan jota moni uskovainen kokee ongelmana. Lisäksi tämänlaiset aidatut alueet ovat historiallisesti kokeiltuja, paikoissa jotka pitävät juutalaisista yhtä vähän kuin mies joka suuttuu kriittiselle journalistille ja syyttää hänen olevan "Dark -sided jew". (Pimeällä puolella oleva juutalainen)

Uutinen ei itsessään olisi kiinnostava, koska yksittäisiä raivopäitä löytyy kaikkialta. Merkittävää on se, että pastori on saanut runsaasti puolestapuhujia. Hän siis sanoo asioita joita erittäin moni uskovainen kannattaa. Tämä tarkoittaa myös sitä että lainsäädäntöä tarvitaan jotta tämänlaisia asioita ei tapahtuisi käytännössä. Tämä on se, jota voisi odottaa tapahtuvaksi jos mediavalvonta ja lainsäädäntö eivät rajoittaisi toimia vaan saataisiin toimia kuten uskonto opettaa. ~ Tämä lausunto on kukka siinä puussa joka tunnetaan hedelmistään.

Minun kannalta vielä merkittävämpi on Worleyn valitsema puolustusstrategia. Se on nimittäin tuttu jokaiselle joka on koskaan (a) katsonut "Pikku Britannia" -komediasarjaa, jossa on se pinkkihaalarinen tyttö selittämässä että "jea but no but jea"  (b) koskaan kohdannut Intelligent Designin kannattajia.

Puolustus menee nimittäin siten, että aloitetaan että homoratkaisu pitäisi toteuttaa. Mutta että tämä ei tarkoita että se pitäisi tehdä. Mutta niin pitäisi tehdä, muta ei toteuttaa. Se aita olisi silti kätevä ja siitä seuraisi hyviä asioita, että sitä minä vain tarkoitin. Näin pitäisi tehdä, mutta en tarkoittanut sitä että niin pitäisi tehdä. Lausunto oli ulos kontekstista. Sanomani voi tosiaan tulkita niinkin että sanoin että tämä puitäisi tehdä. Tässä taas mennään, kukaan ei ole tämänlaista oikeasti toteuttanut. Tämä on pastori joka puhuu totuutta. Jos et tykkää niin mene pois.

Sillä samanaikaisesti pitää muistaa leipoa uskovaisia ja heidän arvojaan että olla haittaamatta uskonnosta olevaa mielikuvaa. Tässä kohden tavoitteet ovat totaalisesti ristiriidassa. Joten lopputulos on saivartelua. Tämä näkyy tietysti vahvasti edellämainitsemassani Intelligent Designissä koska se yrittää samanaikaisesti vedota ihmisten uskonnollisiin tunteisiin ja saada tilaa kristittyjen ja muiden uskovaisten vakaumuksen oikeutuksena. Mutta se yrittää samalla antaa kuvan että kysymys ei ole uskonnosta vaan tieteestä.

Itseäni huvittaa syvästi se, että miten lausuam "Homot on aidattava sähköaidan rajaamalle alueella ja heidän olisi kuoltava" voidaan ottaa pois kontekstista. Tämä "out of context -kortti" onkin oikeistokristityille jotakuinkin sama kuin mitä suomessa on PerusSuomalaisten "ironiakortin" käyttö, jossa mikä tahansa lausunto on annettava anteeksi koska sen kerrottiin olevan sillai ironinen. Ja tokihan minäkin käytin lapsena sitä että jos jäin kiinni noloista lausunnoista, yritin kuitata sen pois sanomalla taikasanat "vitsi, vitsi".

Ainut ero tässä on se, että olen oppinut tästä strategiasta kaksi asiaa (a) se on lapsellinen ja (b) se ei koskaan toimi, ja se käytännössä näyttää ulospäin aina täsmälleen samalta kuin asian tunnustus. Sellaiset hokemat kuin "pois kontekstistaan", "se oli vain ironiaa" ja "vitsi vitsi" ovat käytännössä hieman kuten syytetyn "en kommentoi" -lausunto ennen oikeudenkäyntiä. Kun sanot tämän, journalisti ja lukija lukee sen "Tein sen. Tunnustan". Minimaalinen medianhallinta ja retorisen tason ymmärrys kertookin että näitä lausumia ei kannattaisi käyttää ollenkaan. Ellei sitten halua näyttää niin maan perkeleellisen syylliseltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!