Viime aikoina prostituutiota on näkynyt jonkin verran julkisuudessa. Syyksi katsotaan se, että sen määrä on lisääntynyt. Omien Helsingin katukuvasta saamieni kokemusten perusteella en pidä tätä ilmiötä edes mitenkään mahdottomana ajatuksena. Olen jostain syystä nähnyt ilmiötä hieman useammin kuin ennen. Poliisi on yrittänyt karsia prostituutiota ja valvontaa on lisätty.
Pro tukipiste tuo esiin - paitsi vihjailua siitä että prostituoituilmiön esilläolossa olisi kysymys melodramaattisesta diskurssista, johon suhtaudun kielenkäytön konventiona mutta ilmiön väheksymisen kannalta irrelevanttina, niin myös jotain - mielenkiintoisen yksityiskohdan. "Näin on tapahtunut Helsingin keskustassa lukuisia kertoja syksyn 2011 aikana: henkilö on pysäytetty sen perusteella, että hänen epäillään myyvän seksipalveluja julkisella paikalla. Henkilöä on pyydetty näyttämään käsilaukkunsa tai taskunsa sisältö ja jos sieltä löytyy kondomeja ja liukuvoiteita, ne on merkitty rikesakkomääräykseen ikään kuin näyttönä rikkomuksen todentamisessa. Kondomien määrä ei ole päätä huimannut: 2-4 riittää." Strategia on ymmärrettävä. Kondomit ovat helposti etsittävä ja luonteeltaan konkreettinen todiste. Lisäksi se aiheensa puolesta "jotenkin oleellisesti liittyy" asiaan. Kun rangaistus prostituoidulle ei ole kovin suuri, voidaan ymmärtää että pelkän seurannan lisäksi ei tarvitse kovin hirveää evidensseillä todistamisen taakkaa.
Ensimmäisenä tämänlaiseen aihetodisteeseen viittaaminen voi tuntua turhanaikaisen yleisluonteiselta ; Jos pieni määrä kondomeita riittää todisteeksi, niin maailmassa on paljon ihmisiä jotka saisivat tätä kautta syyttömänä sakkoja. Toki asiaa lieventää se, että poliisi ei suomessa yleisesti ottaen toimi huonosti ja pelkkien kondomien läsnäolon lisäksi tarvitaan poliisin epäilys.
Tästä melkoisen voimakkaasta lievennyksestä huolimatta jäljelle jää kuitenkin pieni määrä epäilyttävyyttä ja kohtuuttomuutta ; Kysymys on siitä millä kynnyksellä epäillyksi pääsee ; Jos esimerkiksi muiden tekemällä ilmoittelulla ilman poliisin valvontaa päätyy epäillyksi, niin on selvää että taustalla on tilaa virheille. Ja tässä kolkuttaa mielessä se, että "rangaistuksen pienuus pienentää oikeusmurhan suuruutta, ei poista oikeusmurhaa."
Pahempi asia on tietysti se, että kondomi on prostituutiotapauksessa kenties se positiivisin piirre. Se suojaa sekä naista että asiakasta sukupuolitaudeilta ja muilta vastaavilta lieveilmiöiltä. Tässä on hyvä muistaa se, että prostituoidut, kuten kaupasta varastelevat ja muut vastaavat, eivät ole hölmöjä ihmisiä vaikka he kulkevatkin lain sivussa, maailman epämääräisempää puolta. He osaavat taktikoida. Tämä tarkoittaa sitä, että jos poliisi tarkastaa kondomeja, varmistetaan että niitä ei löydy. Tämän loogisen ja todennäköisesti nopeasti leviävän oivalluksen seurauksena prostituoidut jäävät vaikeammin kiinni, mutta terveydelle vaaralliset lieveilmiöt lisääntyvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!