"Riemurasiassa" on hauska kertomus nimellä "Hevonen näyttää elintään". Tarina kertoo siitä, kuinka laitumella olevat hevoset olivat järkyttäneet lapsia. Tai oikeammin lasten vanhempia. Ongelmana oli ollut se, että eräs hevosista oli roikotellut elintään sopimattomasti lapsille. Lapsien kysymyksiin oli pitänyt muun muassa selittää epämääräisiä asioita hevosten näkyvästä umpisuolesta. Asia oli edennyt lapusta siihen asti että poliisi oli kutsuttu paikalle. Poliisit olivat sitten todenneet ruunan toimivan laillisesti ja että rikosta ei ollut tapahtunut.
Tilanne on tietysti huvittava jo aiheensa puolesta. Ja lisäksi hupia tulee siitä miten tilanne kasvaa absurdeihin mittoihin.
Kuitenkin hevosten parissa kannattaa olla tarkkana. Viikinkien mytologiassa (tai oikeammin siinä vähässä mitä siitä arvailemme) on tarina hevosesta nimeltä Svaoilfari. Kyseinen ori olikin oikein huippuhevonen, joka teetettiin Jumalille mittatilaustyönä. Jumalat eivät halunneet maksaa laadusta, joten he päättivät jujuttaa hevosen itselleen ilmaiseksi. Loki ajatteli ensin saavansa hevosen ilman mitään kummempaa. Mutta hän ei onnistunut ja hevonen raiskasi hänet. Eräs pääjumalista joutui eläimen raiskaamaksi koska hän halusi säästää kavereidensa velkaa taidokkaalle mestaritöidentekijälle. Loki tuli myös raskaaksi, ja lopputuloksena syntyi hevonen. Kahdeksanjalkainen hevonen. Josta tuli Odinin ratsu.
Koska kulttuuriin, mytologioihin ja uskontoihin suhtaudutaan yleisesti kunnioituksella, on hyvä huomata kansanviisauteen rakentuvan tarinan varoitteleva elementti. Tarina opettaa että kannattaa olla varovainen hevosten kanssa. Lisäksi kannattaa muistaa että uskonnonvapauden piiriin kuuluvilla asioille tehty kyseenalaistava naureskelu ei ole kilttiä. Tarina on siis otettava vakavasti koska uskonnonvapaus. Siksi minulla ei ole muuta sanottavaa, kuin että Eikö kukaan, herramme tähden, ajattele lapsia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!