Hyvin usein keskustelemiskulttuurissa korostetaan erilaisuuden mukanaoloa. Kulttuurimme kannustaakin siihen että erimielisyystilanne on likimain sama asia kuin oppimistilanne. Tässä onkin perää ; Jos pysyttelee vain samanmielisten keskuudessa, käy helposti niin että sitä vain "vahvistaa omaa kuortaan". Samanmieliset vahvistavat jo olemassaolevaa mielipidettä, eikä oppimista siksi tapahdu. Tapahtuu vain jääräpäistymistä.
Tämä muituttaa että harkinta ja avomielisyys kulkevat jossain määrin yhdessä. Monokulttuuri rakentaa dogmia, jotka näyttävät ajan mittaan herkkänahkaistuvan. Ensin niistä tulee tabuja joista ei saa puhua ja lopulta jopa hegemonisia diskursseja jolloin niitä ei enää edes tajuta kyseenalaistettaviksi.
Kuitenkin toinen ääripää on itse asiassa aivan yhtä ongelmallinen. En näe erimielisyyttä itsessään minään muuna kuin inttämistilanteen syntypaikkana. Kun toisen kanssa on erimielinen, sitä ei helposti ota opiksi omista virheistään vaan ryhtyy riitelemään. Silloin toisen päihittämisestä tulee tärkein asia. Oma voitto ja oman oikeassaolon vahvistaminen tuottaa myöskin oppimistilanteen sijasta jääräpäistymistä.
Konfrontaatiota ei usein haetakaan oppimiskokemusten hankkimiseksi, vaan siksi että erimielisyydestä syntyy dramatiikkaa. Keskustelu muuttuukin tarinaksi, jossa on taistelutilanne ja voittotilanne. Tässä tarinassa oma tappiokin on vain "väliaikainen tappio" samaan tapaan kuin elokuvissakin pahis on vähän aikaa voitolla. Pahuuden kukistaminen on tietysti sitäkin sankarillisempaa.
Usein mielenkiintoisimpien ja opettavaisten keskustelujen kohdalla ei ole totaalisesta yksimielisyydestä tai erimielisyydestä. Silloin kun toisen kanssa jakaa jonkin tilan, tätä yksimielisyyttä voi käyttää rakentavasti vipuna, jonka avulla sitten käsitellään niitä asioita joista ollaan erimielisiä. Tällöin on mahdollista antaa periksi ja oppia.
Parhaat keskustelut eivät ole riitelyn sävyttämiä, mutta eivät selän paukutteluakaan. Tämä välimaaston löytäminen on kuitenkin hyvin vaikeaa. Ihminen taipuu helpommin jompaan kumpaan. (Ilmeisesti hieman persoonan mukaan. Itse hakeudun kenties tarkoitushakuisesti konfrontaation puolelle. Sitä pitää ikäänkuin olla erimielinen jo ihan periaatetasolla.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!