Siinäpä pähkinä puremattomaksi.

Katsoin Zizekin haastattelua. Hän otti kantaa omaan julkisuuteensa. Tämä onkin tärkeä kysymys, kun muistaa että hänellä on mediajulkisuutta. Zizekin kommenttina oli, että filosofia on julkista ja että älymystön näkyvän osan pitääkin olla nimen omaan julkista. Hän korosti että ihanteellinen filosofi ei suinkaan ole joku joka opettaa jotain "syvällisiä autoritäärisiä dogmaattisia totuuksia" "tyhmille ihmisille". Vaan että tämä keskustelemalla ja selittämällä asioita auttaa ihmisiä ymmärtämään ongelmat oikeassa kontekstissa. Zizek kertoikin että on olemassa paitsi oikeita ja vääriä vastauksia, myös oikeita ja vääriä kysymyksiä. ; Tästä ei ole vaikeaa olla erimielinen. Filosofian luonteeseen on kuulunut oikeastaan aina jonkinlainen julkisuus, että ärsyttävyyskin. Tästä malliesimerkkinä on agoralla tallustava Sokrates, joka ei suinkaan jäänyt historiaan kauneutensa, tyylitajunsa tai poliittisen korrektiutensa vuoksi. Zizek, erikoisine elekielineen, on varsin helppoa nähdä osana tätä jatkumoa.

Zizekin lausunnota voidaan kuitenkin nostaa esiin erityinen irrelevanttien kysymysten ja vastaamatta jäämisen idea. Se itse asiassa onkin ollut yllättävän yleinen teema.

Mystiikkaan nojaavassa elämäntavassa kysymättömyys ja vastaamattomuus ovat olennaisessa osassa. Niiden teema voidaan tiivistää siihen että jos ihminen vaikkapa tanssii, hän ei kysy tanssin ideaa vaan nauttii prosessista. Ihminen ei kysy kukkien merkitystä vaan nauttivat siitä. Ihminen ei kyseenalaista itseään, vaan elää. Tässä tämänlaiset kysymykset ovat sellaisia että jos niitä tarvitsee kysyä, ei oikeastaan ymmärrä koko asiaa. Sillä jos ymmärtää, kysymys katoaa.

Tällä hetkellä aihetta kannattaa ainakin Dawkins, joka on selittänyt miten uskonnolliset kysymykset ovat irrelevantteja kysymyksiä ; Ne ovat hänestä luonteeltaan samanlaisia kuin kysyä välittämisen väriä. Kysymys voidaan esittää, mutta se ei tarkoita että niihin vastaaminen olisi tärkeää. Olisi siis osattava valita kysymykset joilla on sisältöä.

Itse olen sitä mieltä että asia tiivistyy irlantilaiseen sanontaan "Is this a private fight, or can anyone get into it." Tämä tarkoittaa sitä että kysymyksillä on toiminta -alue josta toiseen ei niin vain hypitäkään. Tämä todellakin näyttää unohtuvan uskontokeskustelussa, jossa on tavallista että Jumalaa käsitellään jumalatodistusten kautta, ja perustellaan että uskonto olisi rationaalista ja perusteltua. Kuitenkin kun asiaa lähtee penkomaan tarkemmin, etenkin jos sen tekee kriittisesti, törmää siihen että uskonto on yksilöasia joka ei rakennu tämänlaisten todistelemisten varaan. Tämä ajaa ihan oikeasti siihen että Dawkinsin näkemyksessä on perää. Ollakseen rationaalinen ja perusteltu on astuttava logiikan ja tieteen maailmaan jolloin "anyone can get into it". Silloin se ei voi olla mikään pluralistinen "yksi mahdollinen maailmankuva", jossa leikitään jollain voi olla -tasolla toimivalla saivartelulla ja mielikuvilla ja henkilökohtaisella vakaumuksella, jotka taas ovat mallia "private fight".

Näihin kontekstia vaihtaviin kysymyksiin vastaaminen ei ole kannattavaa, koska koko aiheessa ei enää ole mitään. Kontekstin vaihtaminen näyttää vain että pelissä ei enää ole edes sääntöjä, koska ainut asia joka on tärkeää on voittaminen. Vaihtotemppua soveltava on yksinkertaisesti autoritaarinen hahmo, joka opettaa syvällisiä dogmaattisia totuuksia niille joita hän pitää typeryksinä. ~ Keskustelun taas olisi aina kunnioittamisprosessi. Siksi näitä voitaisiin kohdella aivan samoin kuin "vanhaan kunnon aikaan" tehtiin kaksintaistelukysymyksissä. Kaksintaistelu oli kahden herrasmiehen välinen asioidenselvittely. Jo kaksintaisteluhaaste itsessään on kunnianosoitus, eikä sitä tulisikaan suoda tämänlaisille ihmisille.

Moni kuitenkin ajattelee, että keskustelun hiljeneminen ääliöiden edessä tarkoittaa vain sitä että ääliöt saavat sensuristisen vallan hiljentää kaikki omaa tasoaan laadukkaammat keskustelut. Tässä joudutaan todennäköisesti myös vastaamaan vääriin kysymyksiin - tai vähintään selittämään miksi nämä kysymykset ovat vääriä. Tämä joko opettaa jotain, tai sitten sitä vähintää oppii uhrautuvaisuutta ja kärsivällisyyttä.