Martti Mäkisalon ja Tony Dunderfeltin "Apokalypsis" oli kirjoitettu 2000 -luvun vaihtuminen mielessä ; Ilmassa oli maailmanlopun meininkiä. Hieman vastaavaa oli myös viime aikoina, kun ylöstempaus ennustettiin. Näin kirja on tietyllä tavalla ajankohtainen nytkin.
Kirja on teologin ja psykologin yhteispanos. Siinä näyttää korostuvan se, että uskonnon rooli maailmanlopun kuvauksissa on olla arkijärjen intuitioita hellivä, ei rationaalinen. Uskonnon järkevyys liittyy toimissa enemmän sosiaalisen suosion kautta toimimiseen.
Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten maailmanlopun tarinoita eivät keksi onnelliset ihmiset, vaan ne johtuvat yhteiskunnan, ryhmän tai yksilön ahdistuksesta. Pian tuleva palkinto ja pahojen rankaiseminen innostavat nimen omaan vaikeina aikoina. Näin selittyy suuri osa maailmanlopun tarinoiden arkkityyppisyydestä ; Tarinat ovat kulttuurista toiseen samankaltaisia.
Samalla paljastuu erikoinen piirre ; Epäonnistuneet maailmanlopun ennustukset lisäävät myös julistusintoa. Kun ihmiset pettyvät maailmanlopun odotuksissaan, he aktivoituvat. Lähetystyö ja julistus on vastaus kognitiiviseen dissonanssiin joka tulee siitä että maailmankuvan ennustukset eivät toteudu. Rationaalisen uskon hylkäämisen sijasta siirrytään toiseen vaiheeseen, jossa epävarmuus uskon ytimen luotettavuudesta purkautuu siihen että jos saadaan muita mukaan uskomaan, niin oma uskonto muuttuu järkevämmäksi ja omakin usko vahvistuu.
Tämä selittää sitä tosiasiaa, että ennustettu maailmanloppu ei usein johdakaan apostasiaan, vaan pikemminkin uskon ilmenemisen vahvistumiseen. ; Jehovan Todistajien maailmanloppujen epäonnistumisten putki ei ole haitannut juurikaan järjestön oville kolkuttelua. (Meilläkin käyvät.)
Jos uskon dogmat epäonnistuvat, vain harva on rationaalinen ja hylkää väärän näkemyksen. Ihminen pitää omasta näkemyksestään typerästi kiinni, lähes väkisin. Ihmiselle on helpompaa keksiä jotain outojakin selityksiä joilla epäonnistuneen maailmanlopun kaltaisista ongelmasta "päästään eteenpäin". Näin päädytään helposti "rationalisoituun" näkemykseen, jossa ei tajuta että koko ylöstempauksen idea on keksitty tarina jonka todistamiseksi ei ole tehty mitään, ja huomataan vain että on irrationaalista väittää jotain tiettyä päivää maailmanlopun päiväksi. "...really sophisticated theologians still believe in all that crap, they just don't like to talk about it, and consider it rude if you do..." Näin päädytään siihen että vaikka "pikaista loppua" olisi odotettu - sanotaan nyt vaikka pari tuhatta vuotta - tapahtuvaksi jos ei nyt niin huomenna tai pian, niin maailmanlopun (kuten Tuomiopäivää tai ylöstempausta) pidetään tarinana yllättävän laajasti järkevänä, uskottavana ja vakavasti otettavana jos sen päivämäärä vain pidetään mysteerinä eikä siitä oikein puhuta ääneen ettei uskonnoista leviä sillai naurettavaa mielikuvaa.
Maailmanlopun julistajat eivät siis olekaan kovassa uskossa, vaan heikossa. Eivätkä he kaupittele mitään onnellisuutta tuottavaa maailmankuvaa, vaan he lähinnä houkuttelevat mukaansa onnettomia. Mutta mikä tahansa menee, kun muistaa että uskonnon rationaalisuus on sitä että ihmien saa intuitiivisen kokemuksen siitä että hänellä on maailmanselitys ja että hänellä on jengi joka ajattelee samalla tavalla. Ei siitä että tämä ns. toimisi tosiasioiden kanssa asioita oikeasti ennustavasti ja muutenkin perustellusti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!