Kun puhutaan uskonnollisten tahojen tekemistä pahoista teoista, nousee usein esiin se, että ateistit korostavat sitä, että uskonnolla on erityinen rooli ihmisille ; Heidän mukaansa ihmisen pahuus organisoituu uskonnon kautta. Mikään muu näkemys ei antaisi samanlaisia oikeutuksia, joten uskonto aikaansaa ongelmia juuri sitä kautta että uskovaiset ovat erityisen sitoutuneita siihen ; Usko näkymättömään auktoriteettiin vaatii luottamusta ja innostusta ja tämä taas ohjautuu muita asioita helpommin vallankäyttäjien käsiin.
Uskovaiset taas puolustautuvat sillä että uskontoa ja uskonnon nimessä tehtyä ei pitäisi sekoittaa. Heistä käytännössä uskovaisiksi ilmoittautuvat harjoittavat jotain, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä kunnon uskonnon kanssa. Näin pahaa tekevät uskovaiset ovat ohjailtuja ja takana ovat materiaaliset valtapelit, samat jotka ajoivat esimerkiksi Kommunistit hirmutekoihinsa.
Uskovaisten harjoittama teologinen korrektius maistuu tietysti hieman No True Scotsmanilta ja ateistit muistuttavatkin innolla siitä, miten uskovaisuuden nimissä tehtävä hyväntekeväisyys ja pahantekeväisyys on juuri se hedelmä, jolla uskontopuun eettisyys punnitaan. Kuitenkin tuntuu että jonkin nimissä toimiminen on tietyllä tavalla eri asia kuin asian seuraaminen. Kenties aitoja uskovaisia ei vaan ole.
Mutta jos ruvetaan katsomaan asiaa tarkemmin, havaitaan että nämä puolustukset ovat hankalia juuri niille ideologioille jotka sitä käyttävät.
Nimittäin uskovaisilla on hyvin voimakas taipumus viitata homo religiosukseen ihmisen normaalitilana : Heistä uskonnossa ja hengellisyydessä on innoittavaa voimaa jota mikään muu ei voi täyttää. Uskonnosta luopumiseen liitetäänkin nihilismiin ja arvotyhjiöön. Uskonnon innoittava voima taas on jotain, jonka ateistit kiistävät. Bussikampanjakin rakentuu sen varaan, että onnellisuus onnistuu ilman uskontoa - ja kenties jopa juuri ilman sitä.
Innoittava voima siis kielletään ja huomataan juuri silloin kun se sopii omaan ideologiaan. Tosiasiassa jos uskonto vaikuttaa tunteisiin ja sitouttaa, se synnyttää helpommin aktiivisuutta. Nihilismi kun johtaa passiivisuuteen, laiskuuteen ja hedonismiin, ei varsinaisiin tuhotekoihin.
Uskallankin rakentaa näiden välille kompromissin ; Jos uskonto innoittaa, ihminen on homo religiosus ja innoituksen sivutuotteena syntyy vääristä asioista innostumista joka kulminoituu aktivismiin. Jos uskonto ei innoita erityisesti, uskonnolla ei ole mitään erityisroolia ihmisten sydämissä ja ihmiset kykenevät pahaan ilmankin. Tämä kompromissi on tietysti siitä hyvä kompromissi, että se ärsyttää kaikkia.
Tosin itse uskon siihen vaihtoehtoon, että valtaosa uskovaisista on "leppoisoa", jota kuvaa relativistinen nihilismi. Ja sitten on uskontoa joka tuntuu tekijöilleen tärkeältä, ja tämä johtaa radikaaleihin piirteisiin. Uskonnon uhkaavuus syntyy vain ja ainoastaan näiden yhdistelmänä : Marginaali terrorisoi ja suurin osa ei välitä eikä toimi, koska terrorisoijatkin tulevat onnellisiksi omassa vakaumuksessaan, eikä niitä siksi oikein viitsi moittia ja niitä vastaan nousta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!