Helsingissä on paljon valkoposkihanhia. Tänään seurasin töiden jälkeen hieman tarkemmin niistä kahta. Ne olivat selvästi pariskunta. Koska ne pitivät läsnäoloani hieman häiritsevänä, ne pitivät etäisyyttä. (Otin niistä kuvia, mutta etäisyyden vuoksi ne kaikki olivat laadultaan aika huonoja. Todiste ohessa. Ilmiö on kuvassa kuitenkin tosi selvä)Ja kun ne laidunsivat, ne tekivät siten että vuoron perään toinen heistä söi ja toinen heistä vahti. Vuorot vain vaihtuivat vähitellen. Tämä on tietysti kätevä keino saada syötyä ilman että valvonta lakkaa hetkeksikään.
Hanhet olivat paitsi luotettavia, eli vahtivat kärkkäästi kun toinen söi, ne olivat myös luottavaisia. Ne laskivat senkin varaan että kun se itse syö, toinen vahtii. Tälläisessä joku voisi nähdä siinä jopa vertauksia ihmisten käyttäytymiseen, tai ainakin ihmisen käyttäytymisen ideaalitilaan.
1: Vastustan tietysti tämänlaista liian suoraa antropomorfismia, koska se on varomattomana aika heppoista. Mutta vertauksena olen tietysti täysin samaa mieltä. Todellisuus ei määritä etiikkaa, vaan etiikkakäsitys joka on sanoo että hanhien toiminnassa on jotain joka ihmisillä heijastuu etiikkaan. Ero on oleellinen.
Ihmisten elämä täyttää olevan vaikeampaa kuin hanhien. Kenties olemme "liika fiksuja"? Tai sitten emme vain ole vielä "riittävän fiksuja". Olemme juuri sen verran fiksuja että osaamme mutkistaa elämämme mutta emme riittävän fiksuja ratkaistaksemme nämä omat ongelmamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!