Pitkän miekan kanssa historiallisessa miekkailussa on tavallista, että paino on ikään kuin toisella jalalla, joka on koukussa. Ja toinen jalka on ojennettuna tukemassa tätä asentoa.
Tämän asennon leveys on haettavissa muutamaa kautta. Ensimmäinen leveyttä määrittelevä elementti on kompromissi jalan tukipinta -alan ja asennon joustavuuden välillä. On tunnettua että kappale pysyy pystyssä jos sen painopiste pysyy tukipinta -alan sisällä. Tästä katsoen leveä asento on vakaampi. Kuitenkin jos asento on hyvin leveä, se ei enää jousta kovin hyvin, jolloin siihen kohdistuva ulkopuolinen voima vaikuttaa voimakkaammin koska voiman alla ei voida joustaa.
Toinen näkökulma on liikkuvuus. Jos painoa siirretään tukijalalta toiselle jalalle (volta stabile), ruumis ja sen painopiste liikkuu ilman mitään erillistä askelta. "Spagaatissa" lantion kääntäminen ei liikuta ruumista kovinkaan paljoa. Ja täsmälleen sama tapahtuu jos asento on hyvin kapea. Kuitenkin jos asento on kohtuullisen leveä, tätä kautta saa aikaan melko suuria muutoksia.
Omalla kohdallani jälkimmäistä kautta haettu tila on yllättävän leveä. Se tila, joka tuntuu tasapainon kannalta vakaalta ja joustavalta on hieman kapeampi kuin tämä liikkuvuutta korostava. Tähän vaikuttaa ainakin se, että jalkani ovat melko jäykät. En yksinkertaisesti taivu mihinkään hirmuisen leveisiin haara -asentoihin mukavasti (tai oikeastaan ollenkaan). Tästä seuraa se, että vaikka on periaatteessa mahdollista että molempien lähestymistapojen maksimit ovat melko lähellä toisiaan, ainakin minun kohdallani ne ovat hieman eri kohdassa. Siksi ainakin minun onkin haettava jonkinlainen kompromissi sen kautta, mitä asennolta haetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!